TALOUSARVIOALOITE 535/2012
vp
TAA 535/2012
vp - Kimmo Tiilikainen /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen ensimmäisen
vieraan työntekijän palkkatukeen
Eduskunnalle
Suomi nousee vain ahkeruudella ja vahvalla yrittäjyydellä.
Uuden kasvun ja työpaikkojen synnyttämiseksi meidän
on sitouduttava pitkäjänteiseen yrittäjämyönteiseen
politiikkaan. Yrittäjiksi tarvitsemme ihmisiä,
jotka ovat valmiita kantamaan riskiä ja työllistämään.
Yrittäjän kannalta eräs kriittisimmistä vaiheista
on ensimmäisen työntekijän palkkaaminen. Sen
jälkeen yrittäjä on vastuussa itsensä lisäksi myös
uudesta työntekijästä. Palkkaamiseen
liittyy myös suuria taloudellisia riskejä.
Yhteiskunnan kannalta on viisasta rakentaa yrittäjälle
siltaa kohti kasvua ja työllistämistä. Tätä varten
keskustajohtoinen hallitus otti käyttöön
yksinyrittäjän ensimmäisen työntekijän palkkatuen.
Tuki oli ensimmäisen 12 kuukauden ajalta 30 % palkasta
ja seuraavien 12 kuukauden ajalta 15 % palkasta.
Käytössä olleessaan tuki oli alueellisesti
rajattu kokeilu. Tukea ei voitu myöntää myöskään määräaikaisiin
työsuhteisiin. Taloudellisen riskin vuoksi yrittäjä kuitenkin
usein palkkaa ensimmäisen työntekijänsä ensin
määräaikaiseen työsuhteeseen.
Avustuksen myöntäminen ELY-keskusten kautta ensimmäisen
työntekijän palkkamenoihin päättyi
30.12.2011. Ensimmäisen työntekijän palkkamenoja
voidaan rahoittaa nyt enää maaseutuohjelmasta.
Keskustan eduskuntaryhmä esittää,
että yksinyrittäjän palkkatuki otetaan
käyttöön koko maassa ja tuki ulotetaan
myös määräaikaisiin työsuhteisiin.
Tämä vahvistaisi yrittäjyyttä ja työllisyyttä koko
maassa. Mikäli uusia työpaikkoja ei tuen avulla
synny, ei euroakaan tukea kulu.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon
momentille 32.30.45 lisäyksenä 10 000 000
euroa yksinyrittäjän ensimmäisen vieraan
työntekijän palkkatukeen.
Helsingissä 28 päivänä syyskuuta
2012
- Kimmo Tiilikainen /kesk
- Mikko Alatalo /kesk
- Sirkka-Liisa Anttila /kesk
- Lasse Hautala /kesk
- Antti Kaikkonen /kesk
- Timo Kalli /kesk
- Anne Kalmari /kesk
- Elsi Katainen /kesk
- Inkeri Kerola /kesk
- Mari Kiviniemi /kesk
- Esko Kiviranta /kesk
- Katri Komi /kesk
- Timo V. Korhonen /kesk
- Seppo Kääriäinen /kesk
- Paula Lehtomäki /kesk
- Jari Leppä /kesk
- Mika Lintilä /kesk
- Markus Lohi /kesk
- Eeva-Maria Maijala /kesk
- Aila Paloniemi /kesk
- Mauri Pekkarinen /kesk
- Arto Pirttilahti /kesk
- Tuomo Puumala /kesk
- Antti Rantakangas /kesk
- Juha Rehula /kesk
- Eero Reijonen /kesk
- Markku Rossi /kesk
- Simo Rundgren /kesk
- Annika Saarikko /kesk
- Mikko Savola /kesk
- Juha Sipilä /kesk
- Ari Torniainen /kesk
- Tapani Tölli /kesk
- Mirja Vehkaperä /kesk
- Anu Vehviläinen /kesk