TALOUSARVIOALOITE 555/2002 vp

TAA 555/2002 vp - Liisa Hyssälä /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen päihdehaittojen vähentämiseen

Eduskunnalle

Alkoholin käyttö on tuoreiden tutkimusten mukaan yhä kasvussa, ja se on vakava kansanterveydellinen haitta. Päihdeongelmat ovat hyvin yleisiä suomalaisissa kodeissa ja työpaikoilla. Tehdystä valistustyöstä huolimatta päihteiden käyttö on levinnyt yhä nuorempien koululaisten keskuuteen.

Terveyskasvatus on nähtävä kokonaisvaltaisena ja kaikkia ikäluokkia koskevana asiana. Päihteiden käyttö pahentaa syrjäytymiskierrettä ja heikentää elämänhallinnan edellytyksiä. Osana työkykyä ylläpitäviä toimenpiteitä sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla on perusteltua suunnata voimavaroja päihdehaittojen vähentämiseen erilaisilla toimenpiteillä. Tässä aloitteessa esitetään terveyskasvatukseen sekä päihteiden käytön ja tupakoinnin vähentämiseen tarkoitettujen määrärahojen lisäämistä talousarvioesitykseen. Esimerkiksi uudella päihdehaittojen vähentämiseen tähtäävällä projektilla voitaisiin saada aikaan merkittäviä myönteisiä vaikutuksia kansanterveyteen ja julkiseen talouteen.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  33.53.50 lisäyksenä 800 000 euroa päihteiden käytöstä aiheutuvien haittojen vähentämiseen.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Liisa Hyssälä /kesk
  • Matti Vanhanen /kesk
  • Markku Rossi /kesk
  • Pekka Nousiainen /kesk
  • Mauri Salo /kesk
  • Anu Vehviläinen /kesk
  • Hannes Manninen /kesk
  • Sakari Smeds /kd
  • Matti Väistö /kesk
  • Mirja Ryynänen /kesk
  • Petri Neittaanmäki /kesk
  • Tanja Karpela /kesk