TALOUSARVIOALOITE 569/2001 vp

TAA 569/2001 vp - Toimi Kankaanniemi /kd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen lasten hankinnan edistämiseen alhaisen syntyvyyden kunnissa

Eduskunnalle

Suomen väestö vanhenee. Useimmissa maakunnissa ja erityisesti maaseutukunnissa kuolleisuus on syntyvyyttä selvästi korkeampi. Kun muuttoliike maakunnista muutamaan keskukseen on kiihtynyt, on kehitys kaiken kaikkiaan huono.

Vähäisen syntyvyyden kunnissa tulisi perheiden lasten hankintaa tukea nykyistä voimallisemmin. Kaikissa niissä kunnissa, joissa syntyvyys on kuolleisuutta alhaisempi, tulisi ryhtyä maksamaan perheille erillistä lastenhankintatukea. Jokaisesta syntyvästä lapsesta tulisi valtion maksaa tällaisissa kunnissa kertasuorituksena esimerkiksi 500 euron suuruinen lapsenhankintatuki, joka olisi perheelle verovapaata tuloa kuten lapsilisäkin. Tällainen tuki vaikuttaisi sekä lasten hankintaan että lapsiperheiden pysymiseen näissä kunnissa. Parhaimmillaan se voisi jopa kääntää muuttoliikettä negatiivisen väestökehityksen kuntien hyväksi.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon luvun  33.15 uudelle momentille 10 000 000 euroa lapsenhankintatuen maksamiseen niissä kunnissa, joissa syntyvyys on kuolleisuutta alhaisemmalla tasolla.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Toimi Kankaanniemi /kd