TALOUSARVIOALOITE 583/2005
vp
TAA 583/2005
vp - Rosa Meriläinen /vihr ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen työmarkkinatuen korottamiseen
Eduskunnalle
Perustuslain 19 §:n 2 momentin mukaan
"Lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden,
sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana
sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella."
Tämän perusteella ns. syyperusteista toimeentuloa
saavien ei tulisi joutua viimesijaisen toimeentuloturvan eli toimeentulotuen
piiriin.
Stakesin tietojen mukaan marraskuussa 2003 toimeentulotukea
saaneista kotitalouksista 45,5 prosentilla pääasiallisena
tulolähteenä oli työmarkkinatuki. Suhde
on ollut samankaltainen aiempinakin vuosina.
Näyttää siltä, että työmarkkinatuen
taso on jäänyt yleisestä kustannuskehityksestä jälkeen tavalla,
johon olisi saatava korjaus.
VATT:in laskelmien mukaan työmarkkinatuen nostaminen
3,82 eurolla/päivä nostaisi järjestelmän
kustannuksia 100 miljoonaa euroa. Kustannukset muodostuisivat työmarkkinatuen
ja sen tasoon kytketyn peruspäivärahan tason sekä niihin
kytketyn ansiosidonnaisen työttömyysturvan menojen
lisäyksistä. Näiden kustannuksia kompensoisivat
toimeentulotukimenojen ja asumistukimenojen pieneneminen sekä kunnallisverotulojen
kasvu.
Työmarkkinatuki ja työttömän
peruspäiväraha ovat tasoltaan samansuuruisia:
23,24 euroa päivältä. Korotuksen jälkeen
työmarkkinatuki olisi 27,06 euroa/päivä.
Korotus nostaisi vastaavalla summalla myös ansiosidonnaista
työttömyyspäivärahaa, koska
sen taso on kytketty työmarkkinatuen tasoon.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon
momentille 34.06.52 lisäyksenä 100 000 000
euroa työmarkkinatuen korottamiseen.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2005
- Rosa Meriläinen /vihr
- Tuija Brax /vihr
- Erkki Pulliainen /vihr
- Oras Tynkkynen /vihr
- Janina Andersson /vihr
- Jyrki Kasvi /vihr
- Tarja Cronberg /vihr
- Ulla Anttila /vihr
- Anni Sinnemäki /vihr
- Kirsi Ojansuu /vihr
- Heidi Hautala /vihr
- Osmo Soininvaara /vihr
- Irina Krohn /vihr