TALOUSARVIOALOITE 599/2001 vp

TAA 599/2001 vp - Marja-Leena Kemppainen /kd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen poliisien peruskoulutuksen ja toiminnan turvaamiseen

Eduskunnalle

Turvattomuus lisääntyy maassamme rikollisuuden kasvaessa ja raaistuessa. Poliisien riittäviä resursseja ei ole pystytty turvaamaan. Useilla paikkakunnilla ei poliisien virkoja ole pystytty täyttämään ja toiminta pyörii vajaalla miehistöllä.

Määrärahojen riittämättömyys on vaikeuttanut poliisien työtä ja samalla vaarantanut kansalaisten turvallisuutta. Tilannetta on pyritty hoitamaan poliisien lisäkoulutuksella. Poliisien virkoja tulee vapautumaan lähivuosina runsaasti poliisien eläkkeelle jäämisen vuoksi.

Turvaamalla talousarviossa riittävät poliisien määrärahat pystytään varmistamaan määrällisesti riittävä poliisien koulutus sekä täyttämään avoimia virkoja ja perustamaan tarvittaessa lisävirkoja.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  26.75.21 8 300 000 euroa poliisien peruskoulutuksen ja toiminnan turvaamiseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Marja-Leena Kemppainen /kd
  • Sakari Smeds /kd
  • Ismo Seivästö /kd
  • Hannu Aho /kesk