TALOUSARVIOALOITE 604/2001 vp

TAA 604/2001 vp - Marja-Leena Kemppainen /kd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen lapsiasiainvaltuutetun viran perustamiseen

Eduskunnalle

Julkisuudessa on kannettu huolta erityisesti syrjäytyneiden lasten asemasta. Huostaanottojen ja lasten ja nuorten pahoinvoinnin lisääntyessä on välttämätöntä ryhtyä toimenpiteisiin vaikean tilanteen helpottamiseksi.

YK:n asettama lapsen oikeuksien komitea on tammikuussa 1996 suositellut Suomen hallitukselle lapsiasiainvaltuutetun viran perustamista. Ja jo viisi vuotta sitten hallituksen lapsipoliittisessa selonteossa ehdotettiin lapsiasiainvaltuutetun viran perustamista Suomessa lainsäädännön tasoisesti.

On selvää, ettei yksittäisen viran perustaminen riitä, mutta se olisi välttämätön ensitoimenpide tämän vaikean tilanteen korjaamiseksi. Lapsiasiainvaltuutetun toimiston perustaminen on välttämätöntä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  33.01.21 3 000 000 euroa lapsiasiainvaltuutetun viran ja toimiston perustamiseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Marja-Leena Kemppainen /kd
  • Sakari Smeds /kd
  • Ismo Seivästö /kd