TALOUSARVIOALOITE 611/2004
vp
TAA 611/2004
vp - Lauri Oinonen /kesk
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Haapamäki—Pori-rautatien
käyttöönoton perusselvityksen tekemiseen
Eduskunnalle
Haapamäki—Pori-rautatien varsinainen
liikenne on lopetettu vuonna 1985. Rataosuuksia (Aitoneva) Kihniö—Parkano—Niinisalo,
pituudeltaan noin 70 km, käytetään edelleen
puutavaran ja puolustusvoimien kuljetuksiin. Rakennettu rata on
eräitä ylikulkusiltoja lukuun ottamatta edelleen
olemassa. Alueen maakunnat ja kunnat ovat tekemässä radan
matkailullisen hyödyntämisen perusselvitystä.
Haapamäki—Pori-radan vaikutuspiirissä olevat
alueet ovat metsävaltaisia, ja suuria raakapuun käyttäjiä löytyy
radan kummastakin päästä. Samoin mm.
Parkanon kaupungissa on voimakas mekaaninen puunjalostusteollisuus.
Rautatieliikenteen lakkaamisen jälkeen Raumalle on valmistunut
sellutehdas, joka tarvitsee 180 rekkakuormaa puuta vuorokaudessa.
Radan itäpäässä suuria puunkäyttäjiä ovat
Vilppulan ja Äänekosken puunjalostuslaitokset.
Tulevaisuudessa puutavaran kuljetuksia lisää tehokkaampi
puun hyödyntäminen. Nykyisen runkopuun talteenoton
lisäksi tullaan myös päätehakkuiden
hakkuu- ja raivaustähteet hyödyntämään
energiantuotannossa.
Raakapuun kuljetuksissa tuntuisi järkevältä siirtää kuljetukset
maanteiltä rautateille. Liikennemuodon muutoksella olisi
liikenneturvallisuutta parantava vaikutus. Samoin hankkeella olisi
myönteinen vaikutus liikenteen päästöjen suhteen.
Haapamäki—Pori-rautatien käyttöönotolla olisi
myönteinen vaikutus alueen kuntien elinkeinopolitiikkaan,
koska radan vaikutuspiiriin olisi mahdollista sijoittaa runsaasti
tilaa vaativaa teollisuutta.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon
momentille 31.40.78 lisäyksenä 170 000
euroa Haapamäki—Pori-rautatien käyttöönoton
perusselvityksen tekemiseen ja radan ja rata-alueen raivaamiseen.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2004