TALOUSARVIOALOITE 616/2002
vp
TAA 616/2002
vp - Erkki Kanerva /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen sosiaali-
ja terveysministeriölle rikos- ja riita-asioiden sovittelun valtakunnalliseen
toteuttamiseen
Eduskunnalle
Suomessa on jo lähes 20 vuotta ollut käytössä rikosten
ja riitojen sovittelujärjestelmä. Sovittelussa
rikoksentekijälle ja uhrille järjestetään
mahdollisuus kohdata ja neuvotella asiantuntevan, puolueettoman
sovittelijan avustamana rikoksen sovittamisesta.
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen selvityksen mukaan sovittelun
osapuolet ovat yleensä tyytyväisiä siihen,
että muotosidonnaisuuksista vapaa sovittelu antaa mahdollisuuden
esittää näkemyksiä ja kysymyksiä ja
etsiä vastauksia puolin ja toisin. Sovinnollisuuden edistämisellä yleensäkin
nähdään olevan suuri merkitys. Edelleen
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan lähes kahdeksankymmentä prosenttia
tehdyistä sovinnoista toteutuu, kun vastaavasti rikosvahingoista
tuomituista korvauksista onnistutaan perimään
vain noin parikymmentä prosenttia. Prosessina sovittelun
kustannukset ovat noin kolmannes vastaavan vahingonkorvausvaatimuksen
oikeuskäsittelyn kustannuksista. Sovitteluun pantu panostus
säästyy moninkertaisena jo pelkissä prosessikuluissa.
Vapaaehtoisen sovittelun painopiste on nuorten tekemissä rikoksissa.
Tutkimusten mukaan sovittelu on ollut merkittävä tekijä nuorten
rikostentekijöiden pysäyttäjänä.
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan rikoksen uusiminen on ollut
sovitteluun osallistuvilla nuorilla rikoksentekijöille
jonkin verran vertailuryhmää pienempi.
Kriminaalipolitiikan asiantuntijoiden piirissä vapaaehtoisesti,
ilman lainsäädäntöä toteutettua sovittelun
käyttöönottoa pidetään
yhtenä 1980-luvun merkittävimpänä kriminaalipoliittisena uudistuksena.
Sovittelujärjestelmiä sovellettaessa on tarve kiinnittää huomiota
muiden rikosseuraamusten tavoin yhdenvertaisuuskysymyksiin. Kun
sovitteluun osallistumiselle voidaan antaa merkitys rikoksen tuomioistuinkäsittelyyn,
sovittelupalvelujen epätasainen alueellinen saatavuus on
yhdenvertaisuusongelma, johon muun muassa valtakunnansyyttäjä on
toistuvasti kiinnittänyt huomiota.
Sosiaali- ja terveysministeriö on valmistellut lakiesityksen
sovittelun valtakunnallisesta toteuttamisesta. Käytännössä esityksen
mukainen sovittelutoiminta järjestettäisiin niin,
että lääninhallitukset tekisivät
sopimuksia kuntien tai muiden palveluntuottajien kanssa sovittelun
järjestämisestä tietyllä alueella,
esimerkiksi seutukuntakohtaisesti. Laissa säädettäisiin
paitsi sovittelutoiminnan hallinnollisesta järjestämisestä ja
kustannusten korvaamisesta myös muun muassa sovittelun
alasta ja sovittelua järjestettäessä noudatettavista
menettelyistä, joista niin ikään ei aiemmin
ole ollut laintasoista sääntelyä. Lakiesityksen
mukaan sovittelutoiminnan yleinen johto, ohjaus ja valvonta kuuluisivat
sosiaali- ja terveysministeriölle. Ministeriön
yhteydessä toimisi neuvottelukunta toiminnan valtakunnallista ohjausta,
seurantaa ja kehittämistä varten.
Esitetyllä tavalla ohjatun sovittelun laajentaminen
koko maahan ratkaisee jopa perustuslaillisena ongelmana nähdyn
yhdenvertaisuuden.
Esityksessä ehdotetaan, että sovittelupalvelujen
tuottamisesta aiheutuvat kustannukset korvataan valtion varoista.
Tämä edellyttää vuositasolla
6,3 miljoonan euron määrärahan varaamista valtion
budjettiin sosiaali- ja terveysministeriön pääluokkaan.
Koska ehdotetun lain mukainen toiminta käynnistyisi vuoden
2003 heinäkuun alussa, toiminnasta aiheutuvat kustannukset
on otettava huomioon valtion vuoden 2003 talousarvioesityksessä 3 150 000
euron suuruisina.
Edellä olevan perusteella ehdotamme
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon
momentille 33.33.32 lisäyksenä 3 150 000
euroa rikos- ja riita-asiain sovittelujärjestelmän
kustannuksiin.
Helsingissä 1 päivänä lokakuuta
2002
- Erkki Kanerva /sd
- Heli Paasio /sd
- Pirkko Peltomo /sd
- Jussi Ranta /sd
- Susanna Huovinen /sd
- Kari Rajamäki /sd
- Tarja Kautto /sd
- Jouko Skinnari /sd
- Säde Tahvanainen /sd
- Reijo Kallio /sd
- Matti Saarinen /sd
- Pia Viitanen /sd
- Raimo Mähönen /sd
- Leena Luhtanen /sd
- Kari Kärkkäinen /kd
- Riitta Prusti /sd
- Tero Rönni /sd
- Arto Seppälä /sd
- Risto Kuisma /sd
- Ilkka Taipale /sd
- Olavi Ala-Nissilä /kesk
- Matti Väistö /kesk
- Petri Neittaanmäki /kesk
- Pekka Nousiainen /kesk
- Toimi Kankaanniemi /kd
- Anu Vehviläinen /kesk
- Veijo Puhjo /vas
- Matti Vähänäkki /sd
- Kirsi Ojansuu /vihr
- Harry Wallin /sd
- Sulo Aittoniemi /alk
- Mauri Salo /kesk
- Annika Lapintie /vas
- Susanna Rahkonen /sd
- Marjatta Stenius-Kaukonen /vas
- Katri Komi /kesk
- Rauha-Maria Mertjärvi /vihr