TALOUSARVIOALOITE 617/2004 vp

TAA 617/2004 vp - Outi Ojala /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kuntien kulttuuritoimintaan suunnattujen valtionosuuksien ja -avustusten korottamiseen

Eduskunnalle

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän mielestä kulttuuri on olennainen osa ihmisten elämää. Siksi kaikilla suomalaisilla on oltava asuinpaikasta ja varallisuustasosta riippumatta mahdollisuus kulttuuripalveluiden käyttämiseen ja kulttuurin omaehtoiseen harrastamiseen. Kulttuuri on inhimillistä kasvua, ihmisenä olemista.

Globalisoituvassa maailmassa on uhkana, että vauraiden teollisuusmaiden kaupallisesti levitettävä kulttuuri peittää alleen paikalliset kulttuurit ja niiden taiteen. Saman valmistajan tv:n edessä seurataan samaa viihdeohjelmaa kaikilla mantereilla. Monikansallinen massaviihde passivoi vastaanottajan ja turruttaa aistit. Omaehtoinen kultuuri- ja taideharrastus vahvistaa ihmisen omaa kulttuuri-identiteettiä ja auttaa hahmottamaan ympäröivää maailmaa usein tuoreesta näkökulmasta. Kuntien kulttuuritoimella on tässä paljon tehtävää.

Kulttuurista monimuotoisuutta on yhtä tärkeää vaalia kuin luonnon monimuotoisuuttakin. Kulttuurin rahoitus on nostettava vähintään sille tasolle, mitä taide- ja taiteilijapoliittisessa ohjelmassa (TAO) esitetään, 0,2 prosentista 0,4 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Taiteen ja kulttuurin osuus valtion ja kuntien budjeteista on niin pieni, että sitä karsimalla ei ratkaista sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitusongelmia.

Tutkimusten mukaan kulttuuriharrastuksilla on terveyttä huomattavasti edistävä vaikutus, joten sijoittaminen kulttuuripalveluihin on samalla ennalta ehkäisevää terveydenhoitoa ja sosiaalityötä. Kiihkeärytmisessä maailmassa taide ja kulttuuri tarjoavat levähdyspaikkoja ja antavat ihmisille elinvoimaa. Suomalaisten terveyttä uhkaavat liiallinen päihteiden käyttö ja niin sanotut elintasosairaudet. On paradoksaalista, että aineellisen vaurauden kasvu ei kasvata henkistä hyvinvointia. Kulttuurin ja taiteen kautta ihmiset voivat löytää elämäänsä merkityksellistä sisältöä päihteiden ja passivoivan roskaviihteen sijaan.

Kirjastot, museot, teatterit, vapaa sivistystyö, koulut ja taiteen perusopetusta antavat oppilaitokset muodostavat alueellisesti kattavan kulttuurilaitosten verkon. Sitä edelleen kehittämällä taide ja kulttuuri voidaan saada kaikkien kansalaisten ulottuville. Valtion ja kuntien on yhdessä pidettävä huoli siitä, ettei tuo verkosto rapaudu.

Sijoittaminen kulttuuriin on ennalta ehkäisevää sosiaali- ja terveystyötä. Ja sijoittaminen kulttuuriin on myös ympäristölle ystävällistä. Kulttuuri ei rasita ympäristöä niin kuin tavaratuotanto, ja se on erittäin työvoimavaltainen ala. Kulttuurin ja taiteen kentällä on paljon tekemätöntä työtä, ja alan työllistämismahdollisuudet ovat suuret. Kulttuuria ei voi kuluttaa loppuun; se on kuin rakkaus, joka käytettäessä vain kasvaa ja syvenee.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän mielestä juuri nyt on aika panostaa yhteisesti omistamiemme kulttuuripalveluiden laatuun, sisältöön ja saatavuuteen. Siksi esitämme lisäystä kuntien kulttuuritoimintaan osoitettuihin valtionosuuksiin ja -avustuksiin.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon momentille  29.90.33 lisäyksenä 2 000 000 euroa kuntien kulttuuritoimintaan osoitettujen valtionosuuksien ja -avustusten korottamiseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2004

  • Outi Ojala /vas
  • Kari Uotila /vas
  • Annika Lapintie /vas
  • Veijo Puhjo /vas
  • Suvi-Anne Siimes /vas
  • Minna Sirnö /vas
  • Matti Kangas /vas
  • Anne Huotari /vas
  • Markus Mustajärvi /vas
  • Matti Kauppila /vas
  • Esko-Juhani Tennilä /vas
  • Mikko Kuoppa /vas
  • Erkki Virtanen /vas
  • Iivo Polvi /vas
  • Jaakko Laakso /vas
  • Mikko Immonen /vas
  • Martti Korhonen /vas