TALOUSARVIOALOITE 628/2007 vp

TAA 628/2007 vp - Sirpa Paatero /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen rakennusperinnön hoitoon ja UNESCOn maailmanperintökohteiden ylläpitoon

Eduskunnalle

Rakennuskantamme on muihin Euroopan maihin verrattuna nuorta. Koko rakennuskannasta ennen vuotta 1921 valmistuneita rakennuksia on vain noin 5 prosenttia ja ennen vuotta 1950 valmistuneitakin vain noin 15 prosenttia. Rakennussuojelun tavoitteena on arvokkaan kansallisen kulttuuriperinnön säilyttäminen. Valtion tuki rakennusperinnön hoitoon on yhä kaukana rakennusperintöstrategiassa arvioidusta 8 miljoonan euron vuotuistarpeesta.

Unescon maailmanperintöluettelossa on tällä hetkellä seitsemän kohdetta Suomesta. Näistä kuusi on kulttuuriperintökohdetta ja yksi luonnonperintökohde. Näiden maailmanperintökohteiden ylläpitoon on valtion budjetissa ainoastaan muodollinen noin 300 000 euron määräraha, vaikka kohteiden kansallinen ja kansainvälinen arvo on yleisesti tunnustettu. Unesco-kohteista esimerkiksi Verlan puuhiomo Jaalassa on yksinomaan UPM-Kymmene Oyj:n ylläpitämä. Valtion tulee osallistua suuremmalla taloudellisella panostuksella maailmanperintökohteiden ylläpidosta aiheutuviin kustannuksiin.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  29.80.50 lisäyksenä 200 000 euroa rakennussuojelukohteiden kunnostamiseen sekä UNESCOn maailmanperintökohteiden ylläpitoon.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Sirpa Paatero /sd
  • Sinikka Hurskainen /sd
  • Valto Koski /sd
  • Markku Laukkanen /kesk
  • Reijo Paajanen /kok
  • Markku Pakkanen /kesk
  • Sari Palm /kd
  • Pentti Tiusanen /vas