TALOUSARVIOALOITE 639/2004
vp
TAA 639/2004
vp - Reijo Paajanen /kok ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen valtatien
6 kehittämiseen välillä Lappeenranta—Imatra
Eduskunnalle
Etelä-Karjalassa maailmanlaajuisesti merkittävä teollisuus
on investoinut miljardeja euroja tuotantolaitoksiin Imatralla, Joutsenossa
ja Lappeenrannassa. Metsäteollisuuden voimakkaasti kasvaneet
kuljetukset ja samanaikaisesti lisääntynyt rajan
ylittävä liikenne ovat aiheuttaneet valtatien
6 ruuhkautumisen.
Liikennemäärä tiellä on
noin 7 700—13 700 ajoneuvoa/vrk,
mistä raskaan liikenteen osuus on poikkeuksellisen suuri.
Liikenteen ennustetaan myös kasvavan nopeasti. Tiejakson
kuolemanriski ja -tiheys ovat erittäin korkeat. Kuolemaan johtaneita
onnettomuuksia on tapahtunut vuosina 1998—2002 yli kolminkertainen
määrä koko valta- ja kantatieverkon keskiarvoon
verrattuna. Onnettomuuksien vakavuus on myös kaksinkertainen
valtakunnan keskiarvoon verrattuna.
Valtatien 6 rakentaminen välillä Lappeenranta—Imatra
nelikaistaiseksi on maakunnan kehittämisstrategian mukaisesti
ensisijainen infrastruktuurin parantamishanke, joka edistää myös alue-
ja yhdyskuntarakenteiden vahvistamista. Tieosuudesta on rakennettu
EU-osarahoituksella 4 kilometrin nelikaistaosuus Muukosta Ahvenlampeen
vuosina 2002—2003. Koko tieosuuden rakentamiskustannuksiksi
on arvioitu 119 milj. euroa ja hyöty-kustannussuhteeksi
1,5 (ilman pohjavesisuojauksia 1,7).
Valtatie 6 -hankkeeseen välillä Lappeenranta—Imatra
voitaisiin soveltaa elinkaarimallia, jossa palveluntuottaja vastaa
hankkeen rakennussuunnittelusta, rahoituksesta, rakentamisesta sekä pitkän
sopimuskauden aikaisesta hoidosta ja ylläpidosta. Laaja
vaativa hankekokonaisuus voitaisiin toteuttaa monien eri osapuolten
etuja yhteen sovittaen. Malli antaa palveluntuottajalle mahdollisuuden
innovaatioille. Se parantaa tienpidon tuottavuutta ja lyhentää rakentamisaikaa perinteisiin
urakkamuotoihin nähden. Tien elinkaaren aikaiset kustannukset
voidaan optimoida entistä paremmin, jolloin hoito- ja ylläpitokustannukset
pienenevät.
Valtatie 6 -hanke voitaisiin toteuttaa myös valtionyhtiöiden
osakkeiden myyntituloilla. Valtionyhtiöiden osakkeiden
myynnistä saatava rahoitus on perusteltua käyttää sellaisiin
infrastruktuurihankkeisiin, jotka olennaisesti parantavat puheena
olevien yhtiöiden toimintaedellytyksiä. Metsäyhtiöiden
merkittävät investoinnit ovat luoneet Etelä-Karjalaan
tilanteen, jossa yhtiöt eivät tarvitse valtion
panostusta niinkään varsinaiseen toimintaansa,
vaan liikenneyhteyksien kehittämiseen.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon
momentille 31.24.79 lisäyksenä 119 000 000
euroa valtatien 6 kehittämiseen välillä Lappeenranta—Imatra.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2004
- Reijo Paajanen /kok
- Antero Kekkonen /sd
- Seppo Lahtela /kesk
- Jyri Häkämies /kok
- Anneli Kiljunen /sd
- Valto Koski /sd
- Sinikka Hurskainen /sd
- Kimmo Tiilikainen /kesk
- Markku Laukkanen /kesk
- Pekka Kuosmanen /kok
- Pentti Tiusanen /vas