TALOUSARVIOALOITE 669/2004 vp

TAA 669/2004 vp - Iivo Polvi /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kansaneläkkeen tasokorotukseen

Eduskunnalle

Kansaneläkkeen määrään tehtiin vuoden 1984 jälkeen ensimmäinen tasokorotus 1.6.2001. Sen jälkeen pienimpien eläketulojen varassa elävät eivät ole saaneet käteen jäävään tuloon lisää veronalennustenkaan muodossa, joita erityisesti nykyinen hallitus on jakanut etupainotteisesti suurituloisille. Kuluvan vuoden aikana hallituksen toteuttama alkoholin hinnanalennus alentaa elinkustannusindeksin kasvua noin yhdellä prosenttiyksiköllä ja alentaa siten samalla kansaneläkkeeseen tehtävää indeksikorotusta. Siten hallituksen kansaneläkkeisiin esittämää tasokorotusta talousarvion yhteydessä onkin pidettävä tasokorotuksen sijasta viinan hinnan "vääristämän" eläkeindeksin aiheuttaman menetyksen oikaisuna. Kun kansaneläke hallituksen esittämän tarkistuksen jälkeenkään ei riitä turvaamaan tarpeellista perustoimeentuloa, esitämme, että kansaneläkkeisiin tehdään 18 euron tasokorotus ensi vuoden aikana.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon momentille  33.19.60 lisäyksenä 94 000 000 euroa 18 euron suuruisen tasokorotuksen maksamiseen kansaneläkkeisiin kuukausittain 1.1.2005 lukien.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2004

  • Iivo Polvi /vas
  • Minna Sirnö /vas
  • Erkki Virtanen /vas
  • Mikko Immonen /vas
  • Anne Huotari /vas
  • Mikko Kuoppa /vas
  • Annika Lapintie /vas
  • Martti Korhonen /vas
  • Veijo Puhjo /vas
  • Suvi-Anne Siimes /vas
  • Jaakko Laakso /vas
  • Outi Ojala /vas
  • Esko-Juhani Tennilä /vas
  • Matti Kauppila /vas
  • Markus Mustajärvi /vas
  • Matti Kangas /vas
  • Kari Uotila /vas