TALOUSARVIOALOITE 672/2002 vp

TAA 672/2002 vp - Tanja Karpela /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kouluavustajien käyttämiseen lasten iltapäivähoidon järjestämisessä

Eduskunnalle

Pienten koululaisten iltapäivähoito on järjestetty vaihtelevalla tavalla yhteistyössä koulujen, seurakuntien, vanhempien ja erilaisten kansalaisjärjestöjen kanssa. Toiminnan laajentamisen vaikein este jatkossa on ammattitaitoisten hoitajien tai kerhonvetäjien saaminen vain muutaman tunnin iltapäivätyöhön. Tällaisia työntekijöitä, jotka olisivat valmiita sitoutumaan koko kouluvuodeksi tehtävään, ei yksinkertaisesti löydy riittävästi.

Kouluissa on keskimäärin noin 60 % osa-aikatyötä tekeviä kouluavustajia, jotka tuntevat lapset ja koulujen tilat. Kouluavustajien työn ammattikuvan vahvistamiseksi tehtävään voitaisiin kytkeä myös iltapäivätoiminnan ohjaaminen, jolloin heidän työstään muodostuisi kokopäiväistä.

Aiheesta olisi järjestettävä halukkaiden kuntien kanssa kokeilu. Kokeilun idea olisi se, että kunnalla on organisointivastuu iltapäivähoidosta, mutta kustannusvastuu jätettäisiin vanhemmille. Kunta maksaisi kouluavustajien iltapäivätuntien palkan ja perisi maksun vanhemmilta. Kunta voisi myös tasata kunnan sisällä maksuja koulujen välillä.

Kokeiluun varattavaa määrärahaa saisi käyttää kokeilun organisointiin, ohjaajien koulutukseen ja kokeilusta mahdollisesti koituviin tappioihin niissä tilanteissa, joissa ei saataisi riittävän suuruisia lapsiryhmiä kokoon.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  29.40.30 lisäyksenä 500 000 euroa lasten iltapäivätoiminnan organisoinnin kokeilukustannuksia varten.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Tanja Karpela /kesk
  • Matti Vanhanen /kesk