TALOUSARVIOALOITE 673/2002 vp

TAA 673/2002 vp - Tanja Karpela /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen lasten päivähoidon ns. tasarahamallin kokeilua varten

Eduskunnalle

Lasten päivähoidon vaihtoehtoja etsittäessä laajaa kannatusta lapsiperheiden keskuudessa on saavuttanut ns. tasarahamalli, jossa perhe saisi jokaisesta hoitoikäisestä lapsesta verottoman määrärahan kunnalta ja perhe päättäisi itse, hoitaako lapsen kotona vai ostaako hoitopalvelun kunnan päivähoitoyksiköltä vai yksityisiltä palvelun tuottajilta. Mallia pitäisi kokeilla muutamassa pienessä kunnassa tai joidenkin kaupunginosien alueella. Seuraavan hallituksen olisi käynnistettävä kokeilu jo vuoden 2003 kuluessa. Tämän kokeilun kuluihin esitämme määrärahan lisäystä kunnille sosiaali- ja terveydenhuollon käyttökustannuksiin osoitettuihin valtionosuuksiin.

Kokeilussa tasarahan suuruus olisi määritettävä esimerkiksi keskimääräisen kunnallisen päivähoitopaikan kustannusten mukaan vähennettynä päivähoitomaksulla. Näin tasarahan suuruudeksi sopisi noin 600 euroa kuukaudessa lasta kohden. Kokeilussa valtio maksaisi kokeilun kuluista 50 % ja kunta toisen puolen.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  33.32.30 lisäyksenä 1 000 000 euroa lasten päivähoidon ns. tasarahamallin kokeiluun.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Tanja Karpela /kesk
  • Matti Vanhanen /kesk