TALOUSARVIOALOITE 675/2008
vp
TAA 675/2008
vp - Johanna Ojala-Niemelä /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen saamelaisalueen
ulkopuolisen saamenkielisen päivähoidon kulujen
kattamiseen sekä saamelaisten varhaiskasvatussuunnitelman
tekemiseen ja tiedottamiseen
Eduskunnalle
Saamelaisia on Suomessa tällä hetkellä noin 8 000.
Heistä vajaa puolet asuu saamelaisten kotiseutualueella
Ylä-Lapissa. Arviolta yli kolme neljäsosaa saamenkielisistä alle
kouluikäisistä lapsista asuu tällä hetkellä saamelaisalueen
ulkopuolella. Se on erityinen haaste saamen kielen säilymiselle.
Päivähoitolain (36/1973)
mukaan kunnan on huolehdittava siitä, että lasten
päivähoitoa on saatavissa kunnan järjestämänä tai
valvomana siinä laajuudessa ja sellaisin toimintamuodoin kuin
kunnassa esiintyvä tarve edellyttää.
Kunnan on tämän lisäksi huolehdittava
siitä, että lasten päivähoitoa
voidaan antaa lapsen äidinkielenä olevalla suomen,
ruotsin tai saamen kielellä. Tilanne ei ole tällä hetkellä kaikissa
kunnissa tyydyttävä.
Rovaniemellä Etelärinteen päiväkodissa
käynnistettiin saamenkielisten lasten viisipäiväinen saamenkielinen
hoito syyskuun alussa 2008. Oulussa Mäntylän päiväkodissa
toimii yhtenä päivänä viikossa
saamenkielinen ryhmä saamenkielisen lastentarhaopettajan
ohjauksella. Tampereella ei tähän mennessä ole
ollut saamenkielistä päivähoitoa saatavilla,
vaikka tarvetta sille on. Helsingissäkään
ei ole järjestetty saamenkielistä päivähoitoa
sen jälkeen kun useana vuonna toiminut kielikylpy lopetti
toimintansa. Rovaniemellä saamenkielisten päiväkotityöntekijöiden
tarve on kaksi henkilöä, Oulussa on yhden kokopäiväisen hoitajan
tarve ja Helsingissä tarvitaan yksi kiertävä hoitaja
samoin kuin Tampereella.
Omankielisen päivähoidon lisäksi
saamelaislapsille tarvitaan varhaiskasvatussuunnitelma, jonka laatimista
varten saamelaiskäräjille tulisi osoittaa määräraha.
Saamenkielistä päivähoitoa koskevista
asioista on saatavilla vähän tietoa. Saamenkielisestä päivähoidosta
ja varhaiskasvatussuunnitelmasta tulisi tiedottaa. Parhaiten se onnistuisi
seminaarin avulla, jossa tiedotettaisiin saamenkielisten oikeuksista
ja saamelaisten kasvatuksen periaatteista.
Esitetystä määrärahasta
(420 000 euroa) 360 000 käytettäisiin
Oulun, Tampereen, Helsingin ja Rovaniemen saamenkielisten lasten
päivähoidon henkilöstökuluihin
ja 60 000 euroa saamelaiskäräjille varhaiskasvatussuunnitelman
tekoon ja tiedottamiseen.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon
momentille 33.60.36 lisäyksenä 420 000
euroa saamelaisalueen ulkopuolisen saamenkielisen päivähoidon
kulujen kattamiseen sekä saamelaisten varhaiskasvatussuunnitelman
tekemiseen ja tiedottamiseen.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2008
- Johanna Ojala-Niemelä /sd
- Markus Mustajärvi /vas