TALOUSARVIOALOITE 686/2005 vp

TAA 686/2005 vp - Lauri Oinonen /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen jäljellä olevien höyryveturien pelastamiseen Haapamäen Höyryveturipuistossa

Eduskunnalle

Suomen höyryveturit päätettiin 1980-luvun puolivälissä sijoittaa Haapamäen Höyryveturipuistoon, jonka omistaa Keuruun kaupunki. Ajatus oli, että silloin yli 70 eri tyyppistä höyryveturia muodostaisivat maailman suurimman höyryveturipuiston, jolla olisi myös matkailullista käyttöä. Ennen kaikkea kyse oli kulttuurihistoriallisesta tavoitteesta säilyttää aikansa hienoimmat konepajateollisuuden tuotteet jälkipolville joko näyttely- tai ajokuntoon kunnostettaviksi. Vastuunkantajiksi oli suunniteltu Valtionrautateitä, vetureita valmistanutta metalliteollisuutta, mainostelevisiota ja Keuruun kaupunkia. Nämä kaikki olivat suunnittelun alkuvaiheessa mukana, mutta toteutuksessa kaikki vastuu jäikin yksin Keuruun kaupungille, joka panosti Haapamäen Höyryveturipuistoon yli 20 miljoonaa markkaa.

Ajan myötä Keuruun kaupunki on joutunut jatkuvasti osoittamaan lisätukea Haapamäen Höyryveturipuistolle, mikä on herättänyt veronmaksajissa oikeutettua tyytymättömyyttä, koska kyse on valtakunnallisesta kohteesta. Ongelmallisessa tilanteessa talouden korjaamiseksi on lyhytnäköisesti jouduttu romuttamaan höyryvetureita, kuten tapahtuu parhaillaankin, vaikka jokainen niistä on entistä arvokkaampi kulttuurihistoriallinen esine. Jotta enää ei ainuttakaan höyryveturia tarvitsisi romuttaa, olisi valtion voitava osoittaa määrärahoja höyryvetureiden säilyttämiseen ja kunnostamiseen sekä Haapamäen Höyryveturipuistolle että harrastusjärjestöille tarkoitusta varten. On muistettava se, että harrastajat tekevät työn ilmaiseksi, ja tällöin säilyy alan osaaminen ja hyöryveturien ajotaito, millä olisi merkitystä myös kriisiaikoina.

Määrärahan myöntäminen höyryveturien kunnostukseen olisi oikea tukitoimi vauhdittamaan Haapamäen Höyryveturipuiston myönteistä kehitystä, jota on tapahtunut mm. vuonna 2005 yrittäjä Martti Vainion toimesta.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  29.90.95 lisäyksenä 20 000 euroa historiallisten höyryvetureiden kunnostamiseen ja ylläpitoon.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Lauri Oinonen /kesk
  • Petri Neittaanmäki /kesk