TALOUSARVIOALOITE 688/2008 vp

TAA 688/2008 vp - Sirpa Paatero /sd ym.

Tarkistettu versio 2.1

Määrärahan osoittaminen Kotolahden ratapihahankkeen toteuttamiseen Kotkassa

Eduskunnalle

Kotkan syväsataman kautta rautatiekuljetuksilla Venäjälle jatkava konttiliikenne kasvaa nopeasti. Venäjällä käytössä oleva junanpituus on runsaan kilometrin. Täyspitkien junien kokoaminen vaatii mittavan ratapihan. Tällaista on yhteistoimin suunniteltu Kotkan Mussaloon. Kotolahden ratapihan laajentamisella halutaan parantaa Kotkan sataman liikenneyhteyksiä ja mahdollistaa raskaan liikenteen lastien siirtämistä kiskoille.

Ratapihan rahoituksesta tehtiin päätökset 2000-luvun alussa. 30 miljoonaan euron investointi oli osa rataliikenteen teemahanketta. Valtion budjetissa on osoitettu 5 miljoonaa euroa hankkeen alkurahoitukseen. Kotkan kaupunki on täyttänyt oman lupauksensa ja myöntänyt hankkeeseen 2 miljoonaa euroa. Nyt valtiovalta on lopettanut kaikki rataliikenteen teemahankkeet, mukaan lukien itäisten ratojen ratapihojen kehittämisen.

Ratahallintokeskus on ilmoittanut, että se ei voi jatkaa yhteistyötä Kotkan kaupungin kanssa kustannusten kohoamisen vuoksi ja Kotolahden ratapihahankkeen töiden alkaminen lykkääntyy rahaongelmien vuoksi. Kotolahden ratapihan valmistumisen viivästyminen merkitsee rekkaliikenteen ja hiilidioksidipäästöjen kasvua entisestään.

Kotolahden ratapihan kunnostushanke on merkittävä monella tavalla. Kasvava satamatoiminta on vaarassa, joten myös sieltä nousevat työpaikat. Valtakunnallisesti Mussalon satamatoimintojen kehittäminen on tärkeää, koska sillä poistetaan pääkaupunkiseudun satamiin keskittyviä logistisia paineita ja helpotetaan ihmisten arkea, kun ei tarvitse elää ja kulkea rekkojen keskellä. Kokonaisuudessaan rataliikenteen kehittämisen hidastaminen merkitsee myös huonoa ilmastonmuutoksen hillintää.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  31.10.78 lisäyksenä 25 000 000 euroa Kotolahden ratapihahankkeen toteuttamiseen Kotkassa.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Sirpa Paatero /sd
  • Sari Palm /kd
  • Anneli Kiljunen /sd
  • Pentti Tiusanen /vas
  • Valto Koski /sd