TALOUSARVIOALOITE 693/2002 vp

TAA 693/2002 vp - Inkeri Kerola /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen rintamasotilastunnuksen myöntämiseen

Eduskunnalle

Rintamasotilastunnuksia alettiin jakaa vuonna 1970. Alun perin laskettiin, että rintamasotilaseläkkeen saajia olisi lain voimaantulovaiheessa noin 85 000. Vuonna 1994 tunnuksien jaon päätyttyä oli kuitenkin yli 460 000 miestä saanut tunnuksen, joten arviointi ei ollut realistinen. Vuonna 1944 palvelukseen tulleista ilman tunnusta on noin 6 000 miestä. Veteraanit 1926 -yhdistyksen arvion mukaan vanhemmista ikäluokistakin saattaa arviolta 3 000 miestä olla vielä tunnusta vailla. Tällä hetkellä rintamasotilastunnusta hakevat veteraanit eivät koe olevansa tasa-arvoisessa asemassa miinanraivaajiin verrattuna.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  33.21.52 lisäyksenä 6 100 000 euroa rintamasotilastunnuksen myöntämiseen vuonna 1944 palvelukseen astuneille miehille sekä aikaisemmista ikäluokista niille henkilöille, joilta tunnus puuttuu.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Inkeri Kerola /kesk
  • Niilo Keränen /kesk