TALOUSARVIOALOITE 700/2005
         vp
      
      TAA 700/2005
            vp - Lauri Oinonen /kesk ym.
      
      Tarkistettu versio 2.0
      Määrärahan osoittaminen talous-
         ja velkaneuvonnan järjestämiseen
      
    
   
   
      
Eduskunnalle
   
   
   
      
      Laki talous- ja velkaneuvonnasta vahvistettiin 1.9.2000.
         Lain 1 §:ssä todetaan neuvonnan sisältävän
         paitsi avustamista velkajärjestelyasioissa myös
         tietojen ja neuvonnan antamista talouden hoidossa sekä avustamista
         taloudenpidon suunnittelussa. Eduskuntaan on myös tulossa
         hallituksen esitys laiksi sosiaalisesta luototuksesta. Tämän
         lain 6 § velvoittaa työntekijän
         (sosiaalisen luoton yksikön tai talous- ja velkaneuvojan)
         antamaan tarvittaessa taloudellista neuvontaa ja ohjausta sosiaalisen
         luoton myöntämisen yhteydessä ja takaisinmaksuajan
         kuluessa. Talousneuvonta on kuitenkin jäänyt ja
         tulee vastaisuudessakin jäämään
         vain haaveeksi ja epämääräiseksi
         puuhasteluksi, koska tähän asti myönnetyillä talous- ja
         velkaneuvonnan määrärahoilla ei pystytä palkkaamaan
         riittävää ja ammattitaitoista neuvontatyövoimaa.
         Kunnat eivät ole halukkaita kustantamaan toimintakuluja,
         koska lakiehdotus talous- ja velkaneuvonnasta lähti siitä,
         että valtio vastaa talous- ja velkaneuvonnasta aiheutuvista
         kuluista. Esim. Jyväskylän toimialueen 18 kuntaa
         ovat kiitettävästi kuitenkin osallistuneet kuluihin
         ja maksaneet niistä 37 % vuonna 2001.
         Kuntien tiukentuva taloudellinen tilanne ei salli kuntaosuuden
         lisäystä.
      
      
      Vuoden 2004 talousarvioehdotuksessa momentille 32.40.31 (Korvaus
         talous- ja velkaneuvonnan järjestämisestä)
         on ehdotettu 5 860 000 euroa. Määrärahan
         arvioidaan kattavan noin 130 päätoimisen talous-
         ja velkaneuvojan palkkaamisesta aiheutuneet menot.
      
      
      Talous- ja velkaneuvonta lakisääteistettiin vuoden
         2001 alusta. Kuluttajaviraston tehtäväksi annettiin
         seurata resurssien riittävyyttä vuoden 2001 aikana.
         Seuranta järjestettiin sitä varten, että mahdollisesti
         riittämättömiksi osoittautuviin resursseihin
         voidaan tehdä lisäystä vuoden 2003 valtion
         talousarviossa. Kuluttajavirasto on todennut neuvonnan resurssit
         riittämättömiksi ja ehdottanut lisäystä.
      
      
      Eduskunnan valtiovarainvaliokunta on korottaessaan talous- ja
         velkaneuvonnan määrärahaa vuodelle 2002
         todennut mm. seuraavaa: "Tehokas velkaneuvonta edellyttää riittäviä henkilöstöresursseja.
         Tarvittava vahvuus on kaksi henkilöä noin 40 000
         asukasta kohden." Talousarvioehdotuksessa ehdotettu määräraha
         on riittämätön kattamaan tarvittavan
         vahvuuden mukaiset toimintakulut. 
      
      
    
   
   
      
      
      Edellä olevan perusteella ehdotamme,
      
      että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon
         momentille  32.40.31 lisäyksenä 950 000
         euroa talous- ja velkaneuvonnan järjestämiseen.
      
      
      
    
   
   
      Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
         2005
      
      
         - Lauri Oinonen /kesk
- Petri Neittaanmäki /kesk