TALOUSARVIOALOITE 713/2002 vp

TAA 713/2002 vp - Katri Komi /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen itäsuomalaisten raviratojen ympäristörakentamistyöhön

Eduskunnalle

Hevosurheilu yhdistää kaupunkien ja maaseudun asukkaita, nuoria ja varttuneempia sukupuoleen katsomatta. Yhä useammat kaupunkilaiset omistavat hevosia, samalla kun yhä useammat maaseudun asukkaat saavat toimeentulonsa niiden hoidosta, valmennuksesta ja rehuntuotannosta. Kymmenen vuotta sitten hevostalous oli päätuotantosuunta 1 000 maatilalla, nyt 2 000:lla. Erityisesti Väli-Suomen alueella raviurheilulla on merkitystä maaseudun elinkeinona.

Suurella osalla raviradoista ei ole ollut varaa investoida viihtyvyystekijöihin, vaikka juuri ratojen palvelu- ja miljöötekijät nousevat voimakkaasti esille vapaa-ajan markkinoiden kiristyessä. Jos aiomme säilyttää raviyleisön, ratojen ympäristökysymysten hoitaminen on otettava keskeiseksi kehittämiskohteeksi.

Koska ravihevosten valmennukseen kuuluu olennaisesti myös rataharjoittelu, toisena tärkeänä kehittämiskohteena ovat yhteiset harjoitusalueet. Alan harrastajat ovat perinteisesti käyttäneet ns. kyläteitä hevosten valmennukseen, mutta viime aikoina lisääntyneiden liikenteestä syntyneiden vaaratilanteiden vuoksi turvallisten harjoitusalueiden merkitys on huomattavasti kasvanut.

Kuopion yliopiston yhteydessä ja Ylä-Savon ammatillisen koulutuksen kuntayhtymän alaisuudessa toimivalla Hevostietokeskuksella on meneillään hanke "Hevostalouden menestystekijät", jonka puitteissa on kehitetty miljöö- ja ympäristöratkaisuja. Tätä osaamista aiotaan hyödyntää raviratojen kehittämistyöhön erityisesti Mikkelin, Joensuun ja Kuopion maakuntaratojen kanssa. Tavoitteena on ratojen kunnostaminen eläviksi virkistyskeskuksiksi, joissa myös jätehuoltoon on kehitetty toimivia ratkaisuja. Ylä-Savon Hippoksen Vieremän Valkeiskylän radasta suunnitellaan harjoituskeskusta, jolla on myös toiminnallinen yhteys alan ammatilliseen koulutukseen.

Raviratojen ja harjoituskeskuksen kunnostustöiden aloittamiseen ei ole varoja. Valtion ns. "porkkanaraha" käynnistäisi työn ja toimisi radoille kannustimena töiden omarahoitteiseen jatkamiseen. Koska kyseessä on pilottihanke, projektista saatuja tuloksia voitaisiin tulevaisuudessa hyödyntää koko Suomen raviratojen kehittämistoiminnassa. Hevosalan julkisuuskuvan kannalta on tärkeää, että ratojen ympäristö- ja viihtyvyystekijät, mukaan lukien ratatallien jäte- ja lantahuolto, saatetaan esimerkilliseen kuntoon. Hyvin toteutetut ympäristöratkaisut toimisivat malleina myös muille hevosalan yrityksille ja loisivat edellytyksiä kestävän kehityksen periaatteet huomioon ottavalle nuorisokasvatukselle.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  30.15.44 lisäyksenä 700 000 euroa ja lisää momentin perusteluihin maininnan, että määrärahasta osoitetaan 600 000 euroa hevostietokeskukselle Joensuun, Mikkelin ja Kuopion maakuntaratojen ympäristörakentamiseen ja 100 000 euroa Vieremän harjoituskeskuksen kunnostustöihin.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Katri Komi /kesk
  • Raimo Mähönen /sd
  • Arto Seppälä /sd
  • Jari Leppä /kesk
  • Timo Ihamäki /kok
  • Pekka Vilkuna /kesk
  • Olli Nepponen /kok
  • Pekka Nousiainen /kesk
  • Pekka Ravi /kok
  • Juha Korkeaoja /kesk
  • Erkki Pulliainen /vihr
  • Timo Kalli /kesk
  • Mika Lintilä /kesk
  • Kari Rajamäki /sd
  • Eero Lämsä /kesk
  • Nils-Anders Granvik /r
  • Rauha-Maria Mertjärvi /vihr
  • Pauli Saapunki /kesk
  • Mauri Salo /kesk
  • Matti Väistö /kesk
  • Olavi Ala-Nissilä /kesk
  • Niilo Keränen /kesk
  • Kari Myllyniemi /kesk
  • Hannes Manninen /kesk
  • Anu Vehviläinen /kesk
  • Lauri Oinonen /kesk
  • Riitta Korhonen /kok
  • Seppo Kääriäinen /kesk
  • Säde Tahvanainen /sd
  • Iivo Polvi /vas
  • Kirsi Ojansuu /vihr