TALOUSARVIOALOITE 741/2001 vp

TAA 741/2001 vp - Esa Lahtela /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kalasatamien rakentamiseen

Eduskunnalle

Kotimaisen kalan käytön lisäämistä on kampanjoitu maassamme jo vuosikausia. Kalan nykyistä laajemman käytön esteenä mainitaan usein olevan se, ettei kalaa saa perattuna. Mm. Kesälahdella on kalanjalostustoiminta kehittynyt viime vuosina suotuisasti, mutta kalan käsittelyn alkupäässä on vielä suuria puutteita. Kalan jäittämisestä ja perkauksesta on nykysäännöksissä varsin tiukat määräykset. Myös pyyntitekniikat ovat kehittyneet ja kaluston koko on kasvanut, ja mm. kesäkalastuksessa vaaditaan jo kunnolliset satamarakennukset.

Kalasatamaverkoston rakentaminen oli hyvässä vauhdissa 1980-luvulla ja 1990-luvun alkupuolella, mutta tyrehtyi rahoituksen loppuessa. Verkoston rakentaminen jäi kesken, ja lisäksi vanhimmissa satamissa on jo täydellisen peruskorjauksen tarvetta.

Liikenne- ja viestintäministeriön toimialalla merenkulkulaitoksen kohdalla oli vuoteen 1996 saakka määräraha piensatamien rakentamiseen (momentti 31.32.30). Näitä rahoja käytettiin pääasiassa kalasatamien rakentamiseen. Vuonna 1997 määräraha poistettiin valtion budjetista. Nyt tämä määräraha tulisi palauttaa. Kalasatamainvestointeihin riittäisi pienempikin määräraha, koska sen olemassaolo mahdollistaisi työministeriön osallistumisen hankkeen toteuttamiseen työllisyysmäärärahojen turvin.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon luvun  31.32 uudelle momentille 850 000 euroa kalasatamien rakentamiseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Esa Lahtela /sd