TALOUSARVIOALOITE 744/2007 vp
TAA 744/2007 vp - Pirkko Ruohonen-Lerner /ps ym.
Tarkistamaton versio 1.1
Määrärahan osoittaminen väestöltään
kasvavien maakuntien ammattikorkeakoulutoiminnan kehittämiseen
Eduskunnalle
Väestön koulutustasossa on erittäin
suuria eroja maakuntien välillä. Ammattikorkeakoulututkintoon
johtavan koulutuksen tarjonta on osassa maakuntia poikkeuksellisen
alhainen. Näissä maakunnissa tarvitaan voimakkaita
toimenpiteitä väestön koulutustason parantamiseksi
ja osaamisen vahvistamiseksi vastaamaan elinkeinoelämän
ja yhä voimistuvan kansainvälistymisen tarpeita.
Nykyinen taloudellinen kehitys osoittaa, että ammattikorkeakoulujen
opiskelupaikkojen lisätarve on Etelä-Suomessa
ja etenkin Itä-Uudenmaan maakunnassa, jossa väestönkasvu
on suuri, huomattavasti suurempi kuin koko maassa.
Itä-Uudenmaan väestön koulutustaso
vaihtelee ikäryhmittäin. Itä-Uudellamaalla
tutkinnon suorittaneiden osuus väestöstä on
hieman pienempi kuin koko maassa keskimäärin,
mutta on paranemaan päin. Korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden
osuus on tasaisesti kasvanut ja on parempi kuin koko massa keskimäärin.
Opetushallituksen koulutustarvelaskelmien mukaan työelämän
koulutustarve Itä-Uudellamaalla on suurempi kuin nuorten
ikäluokkaan sopeutettu tarve. Ammattikorkeakoulujen aloituspaikkoja
Itä-Uudellamaalla on asukaslukuun suhteutettuna vähän.
Opetusministeriön tulee tasapainottaa ammattikorkeakoulututkintoon
johtavan koulutuksen tarjontaa maakuntien välillä. Itä-Uudellemaalle
tulee suunnata väestöä kohden nykyistä oikeudenmukaisempi
määrä aloituspaikkoja maakunnassa toimiville
ammattikorkeakouluille. Näin taattaisiin suomen- ja ruotsinkielisen
ammattikorkeakouluopetuksen saaminen maakunnassa ja nykyistä tasaisempi
tarjonta ammattikorkeakouluopetuksessa oppilaitosten toiminta-alueella.
Itä-Uudellamaalla, jossa toimii kaksikielinen ammattikorkeakouluyksikkö Haga—Helia
Porvoo—Borgå, tulee säilyä nykyisin
toimiva kaksikielinen ammattikorkeakouluyksikkö. Itä-Uudenmaan
ruotsinkielisten osuus maakunnan väestöstä on
33 %.
Osassa maakuntia ei ole lainkaan tai juuri lainkaan yliopisto-
tai korkeakouluopetusta. Tämän vuoksi ammattikorkeakoulujen
kehittäminen on ensiarvoisen tärkeätä.
Toimenpiteinä voivat olla sekä korotettu opiskelijakohtainen
osuus ja/tai näiden yksiköiden perustoimintojen
vahvistaminen ja kehittämisprojektien tukeminen.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon
momentille 29.40.30 lisäyksenä 3 500 000
euroa väestöltään kasvavien
maakuntien ammattikorkeakoulujen ja ammattikorkeakouluyksiköiden
kehittämiseen.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2007
- Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
- Pentti Oinonen /ps
- Timo Soini /ps
- Raimo Vistbacka /ps
- Pertti Virtanen /ps