TALOUSARVIOALOITE 747/2008
vp
TAA 747/2008
vp - Kari Rajamäki /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen valtatien
5 parantamisen aloittamiseen välillä Päiväranta—Vuorela
Eduskunnalle
Valtatie 5 on Pohjois-Savon ja Kainuun tärkein pohjois-eteläsuuntainen
maantieyhteys, ja se on samalla yksi koko Suomen tärkeimistä valtateistä.
Pohjois-Savon liiikenneyhteyksien kannalta pahin kohta on Varkaus—Joroinen
tieosuuden valmistumisen jälkeen Kallan sillat välillä Päiväranta—Vuorela.
Tieosuus on nelikaistainen sekä liikkennetie moottoriteiden
välissä ja tieosalla on vielä nostosillat.
Tieosan poikkeava luonne, suuri liikennemäärä,
kapeus, hidas liikenne ja avattavat sillat lisäävät
onnettomuusriskiä. Tiejakson onnettomuustiheys onkin tiepiirin
korkein. Onnettomuustilanteissa liikenne voi ruuhkautua useiksi
tunneiksi, ja venekauden aikana siltojen avaus pysäyttää ajoittain
liikenteen. Rinnakkaistie puuttuu ja liikenne joudutaan tien mennessä poikki
ohjaamaan Vehmersalmen tai Maaningan kautta. Kiertotieyhteydet ovat
matkakohteesta riippuen 60—100 km pidempiä kuin
yhteys valtatien kautta.
Rinnakkaistien puutteesta ja avattavista silloista aiheutuu
haittaa etenkin hälytysajoneuvoliikenteelle. Pohjois-Savon
aluepelastuslautakunta jopa harkitsee määrätä silloille
tämän vuoksi avauskiellon. Aluepelastuslautakunta
selvitti, että sillä on vastuu alueen turvallisuudesta ja
tällä perusteella oikeus määrätä silloille
avauskielto. Sen sijaan esimerkiksi tiepiiri tai kaupunki ei voi
kieltää vesiliikennettä Kallansiltojen alitse
ja estää sillan avaamista. Siltojen avauskielto
johtaisi vilkkaan puutavara- ja soraproomukuljetusten siirtymisen
maanteille, mikä lisäisi ko. kuljetusten kustannnuksia
ja raskasta liikennettä muutoinkin heikossa kunnossa olevalla tieverkolla.
Tieosuuden kunnostaminen sisältää tien
nostamisen, lisäkaistojen, siltojen ja kevyen liikenteen
väylien rakentamisen. Kunnostamisen kustannusarvio on 90
miljoonaa euroa, mikä käsittää myös
yhteyden parantamisen Kuopion lentoasemalle. Hankkeen yleissuunnitelma
on hyväksytty, ja tiesuunnitelma on valmis. Parantamishanke
sisältyy Matti Vanhasen I hallituksen ministerityöryhmän
II-infrakoriin. Tieosuuden rakentaminen voidaan aloittaa vuoden
2009 aikana, mitä varten hanke tulee saada liikenne- ja viestintäministeriön
uusien tiehankeiden luetteloon. Kuopion kaupunki on lupautunut rahoittamaan
lainalla hankkeen toteutuksen vuoden 2009 aikana.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon
momentille 31.10.78 lisäyksenä 10 000 000
euroa valtatien 5 parantamisen aloittamiseen välillä Päiväranta—Vuorela.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2008
- Kari Rajamäki /sd
- Erkki Virtanen /vas
- Hannakaisa Heikkinen /kesk
- Tuula Väätäinen /sd
- Elsi Katainen /kesk
- Markku Rossi /kesk
- Pentti Oinonen /ps
- Kari Kärkkäinen /kd