Sotiemme veteraaneja elää enää vajaat
50 000. Heistä noin 8 300 on sotainvalideja.
Veteraanien keski-ikä on runsaat 88 vuotta. Esitykset säästöistä sotiemme
veteraanien kuntoutuksesta ja kotihoidosta ovat loukkaavia sukupolvelle,
joita Suomi ja suomalaiset saavat kiittää itsenäisyydestään.
Sotainvalideilla on oikeus vuosittaiseen kuntoutukseen. Lopuilla
veteraaneilla olisi myös yhä kasvavaa tarvetta
kuntoutukseen. 1.1.2005 tuli voimaan asetus, jonka myötä rintamaveteraanien kuntoutuksen
painopistettä siirrettiin laitoskuntoutuksesta päivä-,
koti- ja muuhun avokuntoutukseen. Tavoitteena oli, että vähintään
puolet kuntoutuksesta toteutetaan avokuntoutuksena. Rintamaveteraaniasiain
neuvottelukunta on asettanut ykköstavoitteeksi rintamaveteraanien
kuntoutuksen saamisen jokavuotiseksi. Sekä avohoitopalvelut
että laitoskuntoutukset tulee ulottaa kaikkien veteraanien
saataville. Yhä useampi heistä poistuu keskuudestamme.
Vapautuvat määrärahat mahdollistavat
edelleen elossa olevien veteraanien kuntoutuksen lisäyksen
ja kehittämisen.
Veteraanien toimintakyky säilyisi pidempään, mikäli
omatoimista selviytymistä tuettaisiin tehokkaasti. Heidän
kuntoutukseensa ja kotiapuunsa tulee panostaa nyt, kun siihen vielä on
mahdollisuus. Riittävä, asianmukainen ja säännöllisesti tapahtuva
kuntoutus turvaa ikääntyneiden veteraanien kyvyn
selviytyä omin avuin päivittäisistä toiminnoista
kotioloissa ja antaa heille mahdollisuuden selviytyä kotonaan
mahdollisimman pitkään. Näin myös
vähenee kalliin laitoshoidon tarve. Kuntoutusten sisältöä tulee
kehittää vastaamaan paremmin veteraanien tarpeita.
Yhteydenpitoa kuntoutuslaitoksen ja kotikunnan hoito-organisaation
välillä tulisi parantaa. Veteraanien ikääntyminen
ja sairaudet ym. edellyttävät entistä yksilöllisempää kuntoutusta.
Avainasemassa ovat olosuhteet kotona ja selviytyminen kotiolosuhteissa
sekä veteraanille että myös hänen
mahdollisesti elossa olevalle puolisolleen.
Suomen viime sodissa sai pysyvän vamman 94 000
sotainvalidia, ja heistä elossa on yhä runsaat
8 000. Sotainvalidit, kuten ylipäätään
sotaveteraanit, pystyvät selviytymään
omassa kodissaan pidempään saadessaan riittäviä ja
asiallisia palveluja. Ne sotainvalidit, joiden vamman haitta-aste
on 20—100 prosenttia, ovat oikeutettuja kuntien järjestämiin
ja valtion korvaamiin avohoidon sosiaali- ja terveyspalveluihin,
kuten kodinhoitoon, pyykkipalveluun, ateriapalveluun ja kylvetykseen
sekä kotisairaanhoitoon. Hoidon ja palvelujen taso kuitenkin
vaihtelee valitettavan paljon eri kuntien välillä,
eikä sotainvalideja näin kohdella tasavertaisesti.
Toinen vielä vakavampi asia on se, että alle 20
prosentin haitta-asteen sotainvalidit eivät saa mitään
sotilasvammalain mukaisia palveluita. Tällaisia 10—15
prosentin haitta-asteen sotainvalideja on noin 5 000. Lisäksi
on muistettava se, että vamman haitta-astetta määriteltäessä vamman
laatu on saatettu syystä tai toisesta luokitella liian
alhaiseksi. Haitta-asteen määrittely on kaavamainen
ja vanhentunut tapa eikä kohtele sotainvalideja tasapuolisesti
ja oikeudenmukaisesti. Käytännössä on
täysin mahdotonta todeta, mikä ikääntyneen
ihmisen vaivoista on seurausta sotavammasta ja mikä ei
ole.
Vaikka veteraanien määrä vähenee
vuosittain, määrärahojen leikkauksia
ei tule tehdä, vaan päinvastoin lisätä määrärahoja
tarpeen mukaan, jotta jäljelle jääneille
voidaan varmistaa vuosittainen kuntoutus ainakin lähikuntoutuksena. Vaikka
veteraanien joukko harventuu entisestään, heidän
tarvitsemansa hoidon määrä koko ajan
kasvaa. Muutamien vuosien päästä veteraanien
kuntoutusrahoja ei tarvita lainkaan. Siihen saakka heidän
inhimillisen kohtelunsa ja hyvän hoitonsa eteen on tehtävä kaikki
voitava.
Tämän hetken veteraanien kuntoutusmäärärahat
ovat riittämättömät. Vuonna
2009 kuntoutusmäärärahojen suuruus oli
noin 36 miljoonaa euroa. Noin 50 % kuntoutukseen oikeutetuista
veteraaneista pääsi kuntoutukseen. Vuoden 2010 määrärahat
olivat 34 miljoonaa euroa ja vuonna 2011 yhä pienemmät
reilut 30 miljoonaa. Sosiaali- ja terveysministeriön laskentaperusteet,
joilla ennustetaan vuosittain veteraanien määrää,
eivät ole olleet kohdallaan. Esityksen mukaan veteraanien
kuntoutusrahoja ollaan jälleen leikkaamassa reiluun 26
miljoonaan euroon. Veteraanien keski-iän ollessa jo 88
vuotta myös tarvittavan kuntoutuksen määrä kasvaa
ja tarvitaan ns. raskasta kuntoutusta. Vähenneet määrärahat
ovat johtaneet siihen, että veteraanien vaatimaan kuntoutuksen
ja kodinhoidon tukemiseen rahat eivät ole laisinkaan riittäneet.
Useissa kunnissa jo alkusyksystä on jouduttu peruuttamaan
veteraaneille varattuja kuntoutuksia määrärahojen
loputtua.
Muutamien vuosien kuluessa veteraanit ovat poistuneet keskuudestamme
ja veteraanien palvelujen rahoituksesta ei tarvitse enää keskustella.
Näin ollen ei ole myöskään riskiä siihen,
että nyt budjettiin varattavat määrärahat
jäisivät pysyviksi talousarvion rahoituseriksi.
Suomella ja suomalaisilla on nyt viimeinen tilaisuus osoittaa sotiemme
veteraaneille kunnioitusta ja arvostusta heidän suunnattoman
suurten uhraustensa takia. Muutamien vuosien päästä sitä ei
enää voida tehdä.