TALOUSARVIOALOITE 798/2002 vp

TAA 798/2002 vp - Seppo Kääriäinen /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kevyen liikenteen väylän ja valaistuksen rakentamiseen Siilinjärven rajalta Maaningan keskustan ohi Pielaveden puoleiseen liittymään saakka

Eduskunnalle

Sinisen tien varrella Siilinjärven kunnan rajalta Maaningan keskustan ohi Pielaveden puoleiseen liittymään saakka ulottuva noin 10 kilometrin pituinen tieosuus on vilkkaassa liikenteen käytössä. Keiteleelle ja Äänekoskelle sekä Iisalmeen ja Varkauteen kulkevan puutavarankuljetuksen ja muun poikkiliikenteen lisäksi Maaningan kunnan asuinkuntastrategian puitteissa kaavoitetun Keskisaaren alueen liikenne kuormittaa tieosuutta entisestään.

Reitin varrella sijaitsee myös kolme koulua. Puuttuvan kevyen liikenteen väylän vuoksi koululaiset joutuvat kulkemaan kapeaa piennarta pitkin. Päivittäisten liikenteestä johtuvien vaaratilanteiden lisäksi puutteellinen valaistus lisää onnettomuusriskiä.

Kunnollisen kevyen liikenteen väylän rakentaminen jalankulkijoille ja pyöräilijöille parantaisi myös alueen matkailumahdollisuuksia.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 505 000 euroa kevyen liikenteen väylän ja valaistuksen rakentamiseen Siilinjärven kunnan rajalta Maaningan keskustan ohi Pielaveden puoleiseen liittymään saakka.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Seppo Kääriäinen /kesk