TALOUSARVIOALOITE 808/2002 vp

TAA 808/2002 vp - Seppo Kääriäinen /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen työnantajan sosiaaliturvamaksun alentamiseen Itä-Suomessa

Eduskunnalle

Itä-Suomelle on tärkeää saada koulutettua työvoimaa alueen elinkeinoelämän palvelukseen sekä saada vähennettyä väestön poismuuttoa alueelta. Yksi merkittävä keino on työnantajan sosiaaliturvamaksun alentaminen, mikä helpottaisi työpaikkojen perustamista ja mahdollistaisi korkeampien palkkojen maksun henkilöiden houkuttelemiseksi.

Suomessa muuttotappioalueen väkimäärä on kuitenkin niin suuri, että alueen kaikkiin työssä oleviin kohdistuvat työnantajamaksujen alennukset ovat käytännössä taloudellisesti mahdottomia. Siksi alennukset tulisi kohdistaa sellaiseen ryhmään, jolla on suuri vaikutus alueen osaamispääomaan. Tällaisia ovat korkeasti koulutetut kaupallisen ja teknisen alan tutkinnon suorittaneet henkilöt. Työnantajamaksun määräaikainen alentaminen tai poistaminen kokonaan kohdistuisi laajeneville tai toimintaansa aloittaville yrityksille.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  33.18.60 lisäyksenä 7 000 000 euroa työnantajan sosiaaliturvamaksun budjettiperusteiseen alentamiseen niiltä itäsuomalaisilta yrityksiltä, jotka palkkaavat korkeasti koulutettuja kaupan ja tekniikan tutkinnon suorittaneita henkilöitä.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Seppo Kääriäinen /kesk
  • Iivo Polvi /vas
  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Markku Rossi /kesk
  • Marja-Liisa Tykkyläinen /sd
  • Riitta Korhonen /kok
  • Eero Lämsä /kesk
  • Mirja Ryynänen /kesk