TALOUSARVIOALOITE 810/2005 vp

TAA 810/2005 vp - Leena Rauhala /kd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen lasten ja nuorten ennalta ehkäisevän psykiatrisen hoidon kehittämiseen ja hoitojonojen purkamiseen

Eduskunnalle

Lapset ja nuoret jonottavat psykiatrista hoitoa edelleen liian kauan. Neljä vuotta sitten voimaan tulleen mielenterveysasetuksen mukaan lasten ja nuorten pitäisi päästä hoitoon kolmessa kuukaudessa, mutta esimerkiksi yliopistosairaaloissa hoitoa joutuu odottamaan keskimäärin miltei puoli vuotta. Varsinaista hoitoa edeltävään psykiatriseen tutkimukseen alaikäisen tulee päästä kolmessa viikossa. Tämä toteutuu paremmin useimmissa yliopistosairaaloissa, vaikka siinäkin on puutteita joissakin sairaaloissa.

Ongelmana ovat lisäksi osastohoidon äärimmilleen ajetut resurssit, kun potilaita on miltei jatkuvasti ylipaikoilla. Nykyiset jonotusajat ovat edelleen liian pitkiä — vaikka tämän vuoden aikana ovatkin hieman lyhentyneet — varsinkin psykiatrista hoitoa tarvitsevan lapsen ja hänen perheensä kannalta. Tarpeet ovat usein akuutteja, ja ongelmia pystytään nykyisillä resursseilla hoitamaan usein vasta sitten, kun ne ovat kärjistyneet.

Hoidon jonoja on kasvattanut osaltaan se, että lasten ja nuorten psyykkiset pulmat ovat yleistyneet Suomessa selvästi. Joka neljäs suomalainen lapsi ja nuori kärsii jonkinasteisista mielenterveyden häiriöistä. Pahimpia väliinputoajia ovat ne psykoottiset tai vaikeasti häiriöiset lapset, jotka joutuvat odottamaan kohtuuttoman kauan laitospaikkaa. He ovat riskialttein ryhmä myös syrjäytymiskehitykseen.

Mielenterveyden ongelmien korjaamisen lisäksi tulee panostaa myös ennalta ehkäisevään hoitoon. Ennalta ehkäisevän hoidon edut ovat lasten mielenterveyden alueella kiistattomat. Se kannattaa ennen kaikkea inhimillisesti, mutta myös taloudellisesti. Esimerkiksi koulupsykologin asiakkuus maksaa n. 400 euroa vuodessa, kun taas lastenpsykiatrisen sairaalapaikan vuosihinta on n. 130 000 euroa. Siksi varoja tulisi varata ennalta ehkäisevään hoitoon samalla, kun hoidetaan niitä akuuttia hoitoa tarvitsevia lapsia ja nuoria, joiden osalta ennaltaehkäisy on jo liian myöhäistä.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  33.32.30 lisäyksenä 7 000 000 euroa lasten ja nuorten ennalta ehkäisevän psykiatrisen hoidon kehittämiseen ja hoitojonojen lyhentämiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Leena Rauhala /kd