TALOUSARVIOALOITE 815/2004 vp

TAA 815/2004 vp - Arto Seppälä /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Siikakosken paikallistien kunnostamiseen Juvalla

Eduskunnalle

Siikakosken paikallistien 15151 kunnostaminen on aloitettu vuoden 2000 syksyllä. Tietä on kunnostettu EU:n ja Suomen valtion rahoittamana yhteensä noin seitsemällä miljoonalla markalla. Työ on päättynyt lokakuussa 2001. Kahdeksan kilometrin pituisesta tieosuudesta päällystettiin 6,5 kilometriä.

On vaikea löytää perustetta sille, että tie jätettäisiin keskeneräiseksi eikä puuttuvaa 1,5 kilometriä päällystettäisi. Hankkeen lisärahoitustarve olisi noin 337 000 euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 337 000 euroa Siikakosken paikallistien kunnostamisen loppuun saattamiseen Juvalla.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2004

  • Arto Seppälä /sd
  • Olli Nepponen /kok