TALOUSARVIOALOITE 823/2008 vp

TAA 823/2008 vp - Matti Saarinen /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Hormajärven hoitoon ja kunnostamiseen

Eduskunnalle

Hormajärvi on tunnettu kirkkaasta vedestään ja jylhistä rannoistaan. Se on maisemallisesti arvokas ja virkistysarvoltaan merkittävä Etelä-Suomen järvi, joka luokiteltiin vielä 1970-luvulla vedenlaadultaan erinomaiseksi. Viime vuosikymmenien aikana järvi on rehevöitynyt.

Hormajärvi kuuluu Uudenmaan ainoana sisävesikohteena kansainväliseen Project Aqua -vesientutkimus- ja suojeluohjelmaan. Kansallisella tasolla järvi määritellään erityistä suojelua vaativaksi vesistöksi.

Järven vedenlaadun parantamiseksi on v. 2007 laadittu hoito- ja kunnostussuunnitelma, jonka kustannusarvio on 260 000 euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  35.10.61 lisäyksenä 150 000 euroa Hormajärven hoitoon ja kunnostamiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Matti Saarinen /sd