TALOUSARVIOALOITE 829/2001 vp

TAA 829/2001 vp - Kari Myllyniemi /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Oulu—Kiiminki-moottoritiehankkeen suunnitteluun ja käynnistämiseen

Eduskunnalle

Maantieliikenne Oulun keskustasta Kuusamon suuntaan on vilkasta valtatiellä 22. Tieosuus on ajoittain ruuhkainen erityisesti välillä Oulu—Kiiminki. Liikenteen kasvu johtuu Oulun seudun väestönkasvusta, elinkeinoelämän ja eri tuotantolaitosten sijoittumisesta Kuusamon tien varteen sekä Koillismaalle suuntautuvasta ja kasvavasta matkailusta. Oulu—Liminka-moottoritieosuuden valmistuttua liikenne Oulun seudulla toimii hyvin pohjois-eteläsuunnassa ja vaikuttaa myönteisesti infrastruktuuriin. Sen sijaan infrastruktuurin rakentaminen Oulun seudulla itä-länsisuunnassa on vielä kesken. Osana tasapainoista seutukehitystä on välttämätöntä rakentaa moottoritie Oulusta Kiiminkiin. Tieosuuden suunnittelu voitaisiin aloittaa jo vuonna 2002.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  31.24.79 lisäyksenä 5 000 000 euroa Oulu—Kiiminki-moottoritiehankkeen suunnitteluun ja käynnistämiseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Kari Myllyniemi /kesk