TALOUSARVIOALOITE 84/2005
vp
TAA 84/2005
vp - Sari Essayah /kd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen työnantajan
ensimmäisestä ulkopuolisesta työntekijästä aiheutuviin
kuluihin
Eduskunnalle
Työllisyyden kannalta kynnyskysymys on, kuinka
suuret työnantajan työllistämiskustannukset ovat.
Työllistämiskustannukset puolestaan määräytyvät
työehtosopimuksien ja lakisääteisten maksujen
suuruudesta. Erityisen suuri kynnys työllistämiseen
syntyy juuri yksinyrittäjien kohdalla, kun yrityksen pitäisi
palkata ensimmäinen ulkopuolinen työntekijä.
Suomen n. 228 000 yrityksestä huomattava määrä eli
128 000 on yksinyrittäjiä. Suomen Yrittäjien
viime keväänä tekemä kysely
osoitti, että vastanneista yksinyrittäjistä kolme
neljännestä harkitsisi ensimmäisen työntekijän
palkkaamista, mikäli yrittäjälle myönnettäisiin
helpotusta työnantajan sivukuluista. Vajaalla kolmanneksella
vastanneista olisi myös tarjota töitä vähintään
25 tuntia viikossa.
Kristillisdemokraattien esittämässä työllistämistukimallissa
puututaan juuri ensimmäisen ulkopuolisen työntekijän
työllistämiskynnykseen sivukulujen korvaamisen
ja palkkatuen muodossa. Yksinyrittävä työnantaja
olisi oikeutettu tukeen, jos hän palkkaisi ensimmäisen
ulkopuolisen työntekijän työsuhteeseen,
jossa töitä olisi tarjolla vähintään
30 tunniksi viikossa. Työnantaja voisi saada tukea ainoastaan
kerran yrittäjäurallaan. Tuki myönnettäisiin
siten, että ensimmäisenä vuonna työntekijän
palkasta korvattaisiin 30 %, kuitenkin enintään
700 euroa/kk, ja palkan sivukulut kokonaisuudessaan. Seuraavana
vuonna tuki koskisi pelkästään palkan
sivukuluja. Tuen piiriin voisivat takautuvasti hakeutua ne työnantajat,
jotka ovat täyttäneet tuen saannin ehdot vuonna
2005, kuitenkin niin, että tuen maksaminen myös
heidän osaltaan alkaisi vuoden 2006 alusta.
Jos arvioidaan, että tuen avulla syntyneiden työpaikkojen
keskipalkat olisivat samaa tasoa kuin 1—4 henkilön
työpaikoissa keskimäärin, ja toisaalta
huomioidaan, että tuen avulla syntyneiden työpaikkojen
työaika jäisi hivenen lyhyemmäksi kuin
kokopäiväisissä työpaikoissa,
voisi tuen avulla luotujen työpaikkojen keskipalkka olla
n. 25 000 euroa vuodessa. Pieniessä, matalan pääoman
omaavassa yrityksessä sivukulut olisivat n. 22 % palkkasummasta.
Tutkimuksen perusteella varovaisesti arvioiden hivenen alle neljännes
yksinyrittäjistä tulisi tuen piiriin. Tämä aloite
on osa Kristillisdemokraattien vaihtoehtobudjettia.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon
momentille 34.06.51 lisäyksenä 350 000 000
euroa ja lisää momentin perusteluihin maininnan,
että määrärahaa saa käyttää ensimmäisen ulkopuolisen
työntekijän kulujen korvaamiseen työnantajalle.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2005
- Sari Essayah /kd
- Kari Kärkkäinen /kd
- Päivi Räsänen /kd
- Toimi Kankaanniemi /kd
- Bjarne Kallis /kd
- Leena Rauhala /kd