TALOUSARVIOALOITE 843/2008 vp

TAA 843/2008 vp - Kimmo Sasi /kok 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Tampereen joukkoliikenteen tukemiseen

Eduskunnalle

Hallitusohjelmassa todetaan muun muassa, että valtio osallistuu suurten kaupunkien joukkoliikenteen rahoitukseen edellyttäen, että rahoitus lisää joukkoliikenteen käyttöä sekä parantaa joukkoliikenteen kilpailukykyä ja että kaupungit lisäävät omaa panostustaan joukkoliikenteeseen. Maamme kaikista joukkoliikenteen matkoista tehdään pääkaupunkiseudun YTV-alueella, Tampereella ja Turussa noin 70 prosenttia. Valtio ei tue näiden alueiden liikennettä lainkaan, vaan toiminta perustuu lipputuloihin ja kuntien myöntämään rahoitukseen. Tilanne on Suomessa kansainvälisesti vertaillen erilainen.

Suurissa kaupungeissa joukkoliikenteen tulee olla todellinen vaihtoehto yksityisautoilulle. Eduskunnan valtiovarainvaliokunta on esittänyt mietinnöissään vuosien 2006 ja 2007 talousarvioista, että myös pääkaupunkiseudun sekä Tampereen ja Turun seudun joukkoliikennettä tulee tukea valtion varoin ja siihen tulee varautua valtion talousarviossa. Tavoitteena on lisätä joukkoliikenteen houkuttelevuutta etenkin työmatkaliikenteessä. Joukkoliikenteen lisääntyvä käyttö vähentää liikenteen kasvihuonekaasupäästöjä, parantaa liikenneturvallisuutta ja vähentää ruuhkia.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  31.30.63 lisäyksenä 2 000 000 euroa Tampereen joukkoliikenteen tukemiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Kimmo Sasi /kok