TALOUSARVIOALOITE 861/2007 vp

TAA 861/2007 vp - Satu Taiveaho /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Museoviraston aluetoimistoille

Eduskunnalle

Opetusministeriön toiminta- ja taloussuunnitelman 2007—2011 mukaisesti on Museoviraston tavoitteiksi hyväksytty yhteensä seitsemän aluetoimiston perustaminen eri puolille Suomea. Suunnitelma toteuttaa valtioneuvoston hyväksymää arkkitehtuuripoliittista ohjelmaa ja rakennusperintöstrategiaa.

Museovirasto on perustanut vuonna 2006 aluetoimistot Vaasaan ja Hämeenlinnaan valtion talousarvion mukaisesti. Hämeessä ja Pohjanmaalla toiminta on käynnistynyt hyvin. Maakuntien liitot, kunnat ja muut paikalliset tahot ovat tyytyväisiä aikaisempaa nopeampaan, paikalliset olot tuntevaan asiantuntijapalveluun. Kaavoituksessa ja rakentamisen ohjauksessa kulttuuriympäristöä koskevat ristiriidat ovat vähentyneet ja lieventyneet. Maakuntatason kiinteä yhteistyö on mahdollistanut uutta luovaa kehittämistyötä liittyen esimerkiksi kulttuuriperintömatkailuun.

Seuraavien kahden aluetoimiston (Rovaniemi ja Kuopio) perustaminen suunniteltiin tapahtuvaksi vuonna 2007, mutta Museovirastolle osoitettujen huomattavien tuottavuusohjelmaleikkausten vuoksi virasto ei ole voinut näitä perustaa. Aluetoimistoille on erittäin suuri tarve ja kysyntä, mutta niiden toteutuminen on jälleen vaakalaudalla. Talousarvioesityksessä vuodelle 2008 ei ole määrärahoja uusien aluetoimistojen perustamiseen. Rovaniemen ja Kuopion toimistojen jälkeen on Museoviraston tavoitteena perustaa vielä omat aluetoimistot Ouluun, Mikkeliin ja Turkuun.

Noin kaksi kolmasosaa Suomen kansallisvarallisuudesta on sidottuna rakennettuun ympäristöön. Kulttuuriympäristöt muodostavat keskeisen vetovoimatekijän esim. matkailun kehittämisessä. Kulttuuriympäristön, muinaisjäännösten ja rakennusperinnön vaaliminen toteutetaan pääasiassa maankäyttö- ja rakennuslain nojalla (valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, inventointi- ja suojelutavoitteet, viranomaisneuvottelut, asiantuntijalausunnot, restaurointitoiminnan ohjaus ja valvonta). Jotta kaavoitustyö ja rakentaminen voisivat edetä ripeästi ja joustavasti, on suojeluintressien yhteensovittamisen tapahduttava mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

Museoviraston työtehtävät ovat kasvaneet jatkuvasti, mutta sille osoitettu tuottavuusohjelman mukainen henkilöstö vähentämistavoite yhdessä toimintamäärärahojen leikkausten kanssa on lamaannuttamassa viraston asiantuntija- ja viranomaistoiminnan. Suunniteltujen uusien aluetoimistojen perustaminen on mahdotonta. Vaarassa ovat myös jo toimintansa aloittaneet kaksi aluetoimistoa. Samanaikaisesti joudutaan viraston keskusyksilössä vähentämään kulttuuriympäristön asiantuntijavirkoja.

Aluetoimistojen tarkoituksena on tuoda kulttuuriympäristön suojeluun tarvittava asiantuntemus ja alan palvelut lähelle paikallisia päätöksentekijöitä ja asukkaita. Tämä nopeuttaa kaavoitustyötä ja mahdollistaa ristiriitojen yhteensovittamisen jo kaavoituksen alkuvaiheessa. Hyvästä ja nopeasta palvelusta, alueellisesta verkostoitumisesta ja erilaisista kehittämishankkeista on saatu myönteistä palautetta niin Hämeenlinnan kuin Vaasankin aluetoimistojen suhteen. Runsaan vuoden kokemus on osoittanut, että aluetoimistot ovat voineet osallistua ennakoiviin viranomaisneuvotteluihin ja näin ratkaisevalla tavalla osaltaan nopeuttaa maankäytön suunnittelua.

Tällä hetkellä virasto antaa noin tuhat lausuntoa vuodessa. Keskimääräinen lausunnonantoaika on noin 37 vrk, kun taas aluetoimistoissa on pystytty lausunnot valmistelemaan 20 vrk:n sisällä. Museoviraston resurssien vähentäminen on merkinnyt lausuntoaikojen kohtalokasta pidentymistä nimenomaan Helsingin keskustoimipisteen osalta, josta lisäksi on mahdotonta osallistua ennakoiviin viranomaisneuvotteluihin. Museoviraston resurssien karsiminen on myös johtanut siihen, että valtakunnallisten alueiden käyttötavoitteiden tarkistamistyö rakennetun kulttuuriperinnön osalta on viivästynyt yli vuodella. Mikäli uusien aluetoimistojen perustamiseen ei saada lisärahoitusta, tulee se suurimmassa osassa maata merkitsemään kaavoitustyön huomattavaa hidastumista, valitusten määrän kasvua ja rakentamisen estymistä.

Tämä aloite on tehty yhteistyössä Hämeen liiton ja maakunnan kansanedustajien kanssa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  29.80.04 lisäyksenä 760 000 euroa Museoviraston aluetoimistoverkoston kustannuksiin.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Satu Taiveaho /sd
  • Risto Autio /kesk
  • Johannes Koskinen /sd
  • Matti Kauppila /vas
  • Timo Heinonen /kok
  • Päivi Räsänen /kd
  • Jouko Skinnari /sd
  • Kirsi Ojansuu /vihr
  • Tarja Filatov /sd
  • Jari Koskinen /kok
  • Juha Rehula /kesk
  • Tuija Nurmi /kok