TALOUSARVIOALOITE 886/2002 vp

TAA 886/2002 vp - Mika Lintilä /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Pohjanmaan työvoima- ja elinkeinokeskuksen Kokkolan palvelupisteen toiminnan turvaamiseen

Eduskunnalle

Viime eduskuntakauden aikana maahamme perustettiin TE-keskukset. Tällöin kuitenkin Keski-Pohjanmaan maakunta jäi ilman kyseistä keskusta. Keski-Pohjanmaa kuuluu Vaasan TE-keskuksen alaisuuteen, ja Kokkolassa on paikallistoimisto. Paikallistoimistosta saatavat palvelut eivät kuitenkaan vastaa omasta keskuksesta saatavia palveluja.

Tästä syystä alueen kehittäminen kärsii. Toimistolla ei ole päätäntävaltaa, vaan esityksien pohjalta päätökset tehdään Vaasassa. Finnveran palvelut ovat saatavissa vain yhtenä päivänä kahdessa viikossa. Toimistosta puuttuu myös työvoimaosastolta kokonaan henkilöstö, ja palvelut hoidetaan Vaasasta yhden henkilön voimin.

Edellä luetellut muutamat esimerkit osoittavat jo sen, että Keski-Pohjanmaan maakunta ei saa oman TE-keskuksen tasoisia palveluja paikallistoimistosta eikä alueen kehittäminen näin ollen ole niin tehokasta kuin sen tulisi olla ollakseen tasa-arvoisessa asemassa muiden maakuntien kanssa. Keski-Pohjanmaalle on siksi tarpeellista perustaa oma TE-keskus.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta lisää valtion vuoden 2003 talousarvioon momentin  32.10.22 perusteluihin maininnan, että Pohjanmaan työvoima- ja elinkeinokeskuksen Kokkolan palvelupisteen voimavarat turvataan yhdenvertaisten palveluiden saamiseksi Keski-Pohjanmaalle.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Mika Lintilä /kesk