TALOUSARVIOALOITE 905/2010
vp
TAA 905/2010
vp - Johanna Sumuvuori /vihr
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen rauhantyön
edistämiseen
Eduskunnalle
Rauhanjärjestöillä on ollut
merkittävä rooli väkivallattoman toiminnan
tukemisessa niin Suomessa kuin maailmallakin. Olemme nähneet,
mihin toisenlaisten toimintakeinojen valitseminen johtaa.
Rauhanjärjestöt edistävät
ja tekevät rauhankasvatusta kouluissa ja osallistuvat yhteiskunnalliseen
keskusteluun avauksilla ja taustapapereilla. Järjestöt
toimivat kansainvälisesti tukemalla YK:n vuosituhattavoitteiden
toteutumista, edistämällä aseistariisuntaa
ja toimimalla joukkotuhoaseita ja pienaseiden leviämistä vastaan.
Rauhanjärjestöt tekevät myös
arvokasta työtä ihmisoikeuksien ja taloudellisen
sekä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta. Järjestöjen
julkaisutoiminta ja kansainväliset yhteydet ovat laajoja.
Rauhanjärjestöt ovat saaneet pääasiallisen
toimintatukensa opetus- ja kulttuuriministeriön avustuksena.
1990-luvun laman aikana eri järjestöjen tukia
leikattiin pääsääntöisesti
noin 10 prosentilla, mutta poikkeuksellisesti rauhanjärjestöjen
valtionapuja vähennettiin vuoden 1992 budjetissa kerralla
peräti 70 prosentilla. Valtion budjettiin on sen jälkeen
tehty pieniä korjauksia, mutta rauhanjärjestöjen
tuki on silti jäänyt pitkälti alle 1990-luvun
lamaa edeltäneen tason. Siinä, missä toisaalla
laman jälkiä on vuosien saatossa paikattu, kansalaisjärjestöjen
rauhantyöhön panostetut rahat ovat edelleen noin
kolmanneksen lamaa edeltävän tason alapuolella.
Rauhanjärjestöjen tukeen tehtiin kauan odotettu
tasokorotus vuoden 2010 talousarviossa, mutta nyt tämä 100 000
euron lisäys ollaan leikkaamassa pois. Suomalaisen rauhantyön
toimintaedellytysten säilyttäminen ja väkivallattoman toimintakulttuurin
edistäminen edellyttävät rauhanjärjestöjen
rahoituksen vahvistamista.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2011 talousarvioon
momentille 29.80.50 lisäyksenä 200 000
euroa rauhantyön edistämiseen.
Helsingissä 20 päivänä syyskuuta
2010