TALOUSARVIOALOITE 923/2007
vp
TAA 923/2007
vp - Jutta Urpilainen /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen valtionavustuksena aikuisten
koulutustason kohottamisohjelmaan
Eduskunnalle
Eri ammateissa vaaditaan yhä monipuolisempia osaajia
ja jatkuvaa uudelleen kouluttautumista. Myös muuttuva työelämä ja
sen vaatimukset asettavat työntekijöille suuria
haasteita. Suomeen tarvitaankin kattava, työelämälähtöinen
aikuiskoulutusjärjestelmä, joka mahdollistaa ammattitaidon
ylläpitämisen ja uusimisen. Kaikki eri väestöryhmien
lahjakkuusresurssit tulee saada käyttöön.
Hallituksen esitys oppisopimuskoulutuksen paikkojen lisäämisestä on
tervetullut, mutta yksinomaan sen varassa ei aikuiskoulutusta voi
kehittää. Lakkauttamalla heikoimman pohjakoulutuksen
saaneisiin, työssä oleviin aikuisiin kohdistunut
Noste-ohjelma, jätetään vähän
koulutetut tai vanhentuneen tutkinnon varassa olevat ihmiset vaille
uskoa paremmasta tulevaisuudesta.
Kokonaan vailla toisen asteen tutkintoa olevia työntekijöitä on
työelämässä edelleen yli 300 000
ja joka vuosi jää lähes 20 % ikäluokasta — yli
10 000 nuorta — ilman toisen asteen tutkintoa.
Noste-ohjelman rahoituksen lopettaminen on suuri pettymys sosialidemokraateille.
Heikennettäessä jo muutenkin heikoimmassa asemassa
olevan aikuisväestön koulutusmahdollisuuksia jaetaan
yhteiskuntaa kahtia ja lisätään eriarvoistumista.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta palauttaa valtion vuoden 2008 talousarvioon
momentin 29.30.34 ja osoittaa momentille 20 000 000
euroa vailla ammatillista loppututkintoa olevien aikuisten koulutukseen.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2007
- Jutta Urpilainen /sd
- Kari Rajamäki /sd
- Pia Viitanen /sd
- Heli Paasio /sd
- Jukka Gustafsson /sd
- Reijo Kallio /sd
- Reijo Laitinen /sd
- Miapetra Kumpula-Natri /sd
- Susanna Huovinen /sd
- Tuula Väätäinen /sd
- Lauri Kähkönen /sd
- Krista Kiuru /sd
- Tommy Tabermann /sd
- Tuula Peltonen /sd
- Marko Asell /sd