TALOUSARVIOALOITE 924/2002 vp

TAA 924/2002 vp - Kari Myllyniemi /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen valtatien 20 muuttamiseen nelikaistaiseksi välillä Oulu—Kiiminki

Eduskunnalle

Valtatie 20 eli ns. Kuusamontie on jäänyt kapasiteetiltaan ajastaan jälkeen etenkin Ruskon teollisuusalueen nopean kehittymisen, Kiimingin suuntaan levinneen asutuksen ja Koillismaalle voimakkaasti viime vuosina kasvaneen matkailun vaikutuksesta. Tie on ruuhkainen, liittymäristeykset ovat vaarallisia eikä tien kantavuus riitä enää runsaalle raskaalle liikenteelle.

Oulun Rusko hitech -alueella syntyy merkittävä osa Suomen sähkö- ja elektroniikkatuotannosta. Keskittymänä se on Suomen toiseksi suurin Salon jälkeen. Suurin osa tuotannosta viedään ulkomaille. Elektroniikan työpaikkoja alueella on noin 3 500. Lisäksi alueella on muita teollisuusyrityksiä eli päivittäin työmatkoja on lähes 8 000 kpl. Ruskoon suuntautuu päivittäin satoja tavarakuljetuksia. Esimerkiksi kaapeliteollisuuden raaka-ainekuljetuksia on noin 50 000 tonnin edestä ja valmiiden kaapeleiden kuljetuksia noin 4 000 kpl vuosittain. Matkapuhelinjärjestelmiä ja tukiasemia valmistavassa tuotantolaitoksessa käy vuosittain noin 30 000 vierasta ja ottaen huomioon kaikki alueen yritykset vierailijoiden päivittäinen määrä nousee satoihin.

Nykyisellään tieyhteydet rajoittavat alueen yritysten kehittymistä ja kilpailukykyä. Tieolojen paraneminen vaikuttaisi keskeisesti alueen ja jatkossa myös koko Koillismaan imagoon. Siksi tie olisi parannettava nelikaistaiseksi pikaisesti ja hanke olisi käynnistettävä jo ensi vuonna.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  31.24.78 lisäyksenä 10 000 000 euroa valtatien 20 muuttamiseen nelikaistaiseksi välillä Oulu—Kiiminki.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Kari Myllyniemi /kesk