TALOUSARVIOALOITE 960/2002 vp

TAA 960/2002 vp - Olli Nepponen /kok ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Mikkelin ja Seinäjoen lentokentille

Eduskunnalle

Mikkelin ja Seinäjoen lentopaikkojen rakentamiseen ja ylläpitoon on vuodelle 2003 varattu 1 miljoonaa euroa. Se on 200 000 euroa vähemmän kuin mitä liikenne- ja viestintäministeriö on esittänyt. Määräraha on alueiden kehittämiseen suunnattavaa rahoitusta, ja avustusten suuruudessa otetaan huomioon lentopaikkojen liikenteellinen merkitys.

Molemmilla lentokentillä on tärkeä alueellinen merkitys. Lentoliikenne tukee maakuntien yhteyksiä pääkaupunkiseudulle, mutta ennen kaikkea elinkeinoelämän kansainvälistymistä. Mikkelin reitin lentomatkustajista yli 70 prosenttia jatkaa ulkomaille, mikä hyvin kuvaa lentoliikenteen merkitystä elinkeinoelämän kannalta. Tämä on alueen kehityksen kannalta täysin keskeistä. Mikkelin lentokenttää käytetään myös puolustusvoimien tarpeisiin niin yhteyslentokenttänä kuin myös koulutus- ja valmiuslentoihin.

Lentokentän ylläpitoon tarvittavien varojen tulisi kattaa ylläpidon lisäksi myös sen kehittäminen. Teknisten vaatimusten kasvaessa lentokentän liian vähäiset määrärahat kuitenkin heikentävät Mikkelin ja Seinäjoen mahdollisuuksia kehittyä eurooppalaisina kenttinä. Lentokentän ylläpidon peruskustannukset määräytyvät ilmailuviranomaisten määräyksistä, eikä liikennöinnin määrällä ole olennaista vaikutusta. Erityisesti tiukentuneet turvallisuusmääräykset tuovat mukanaan merkittäviä lisäinvestointitarpeita. Mikkelissä ilmavoimien lisääntyvä käyttö aiheuttaa kustannuksia. Kustannusten nousu asettaa ylläpitäjille, Mikkelissä kaupungille, kasvavia menopaineita.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  31.52.41 lisäyksenä 200 000 euroa Mikkelin ja Seinäjoen lentokenttien ylläpito- ja kehittämiskustannuksiin, säännöllisen reittiliikenteen piirissä olevien lentopaikkojen ja laitteiden parantamiseen sekä kenttien ylläpidon avustamiseen ja lentopaikkojen rakentamiseen otettujen lainojen kustannuksiin.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Olli Nepponen /kok
  • Raimo Mähönen /sd
  • Arto Seppälä /sd
  • Katri Komi /kesk
  • Jari Leppä /kesk
  • Timo Ihamäki /kok
  • Pekka Nousiainen /kesk