TALOUSARVIOALOITE 964/2008
vp
TAA 964/2008
vp - Kari Uotila /vas ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen erityisopetuksen
tarpeen kasvun aiheuttamiin kustannuksiin Uudellamaalla ja Itä-Uudellamaalla
Eduskunnalle
Lasten ja nuorten tuen tarve on kasvanut erittäin nopeasti
Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan kasvukunnissa. Oppilaitoksissa
se näkyy lisääntyneinä oppimisvaikeuksina,
kuten dysfasiana eli kielenkehityksen häiriöinä,
sosiaalisina häiriöinä sekä vaikeuksina
visuaalisessa ja puheen hahmottamisessa. Erityisopetuksen tarve
on myös laajentunut peruskouluista esiopetukseen sekä toisen
asteen ammatillisiin oppilaitoksiin ja lukioihin. Tarvetta
on lisännyt se, että suuri osa väestönkasvusta
muodostuu maahanmuuttajista.
Erityisopetusta ei kuitenkaan pystytä riittävästi
lisäämään pätevien
opettajien puutteen vuoksi. Tämä käy
ilmi myös OPM:n opettajatarvetyöryhmän
muistiosta, jossa todetaan, että 2000-luvun alussa koko
maassa oli 31,2 % erityisopettajista vailla muodollista
kelpoisuutta, Etelä-Suomen läänissä vastaava
osuus oli 41,3 %. Tilanne on siitä 2000-luvun
kuluessa vaikeutunut, ja erityislastentarhanopettajien kohdalla
puute on vieläkin suurempi.
Vaikeassa tilanteessa kunnat tukevat opettajiensa
pätevöitymis- ja erikoistumisopintoja taloudellisesti,
työaikajärjestelyin ja yhteisin hankkein.
Tämä talousarvioaloite on Helsingin ja Uudenmaan
kansanedustajien neuvottelukunnan yhteiseksi aloitteekseen hyväksymä aloite.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon
momentille 29.10.30 lisäyksenä 800 000
euroa erityisopetukseen ja lisää momentin perusteluihin maininnan,
että määräraha on tarkoitettu
Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan erityisopetustarpeen nopean
kasvun aiheuttamiin järjestelyihin.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2008
- Kari Uotila /vas
- Matti Saarinen /sd
- Merja Kuusisto /sd
- Eero Heinäluoma /sd
- Johanna Karimäki /vihr
- Antti Kaikkonen /kesk
- Tarja Tallqvist /kd
- Raija Vahasalo /kok
- Sirpa Asko-Seljavaara /kok
- Sanna Lauslahti /kok
- Leena Harkimo /kok
- Christina Gestrin /r
- Tapani Mäkinen /kok
- Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
- Paavo Arhinmäki /vas
- Marjo Matikainen-Kallström /kok
- Mikaela Nylander /r