TALOUSARVIOALOITE 965/2002 vp

TAA 965/2002 vp - Håkan Nordman /r ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Kokkolan satamatien rakentamiseen

Eduskunnalle

Kokkolan satama on Keski- ja Pohjois-Suomen teollisuutta ja kauppaa palvelevista satamista liikennemääriltään suurin. Sataman väylän syvennys on valmistunut ja sataman kapasiteettia on lisätty; satamatien rakentaminen olisi luonnollinen jatke sataman kehittämistoimenpiteille.

Maantieliikenne Kokkolan satamaan ja siellä sijaitseviin suurteollisuuslaitoksiin on nykyään ohjattu katuyhteyksiä pitkin asuinalueen läpi. Alueella työskentelee yhteensä n. 2 000 henkilöä. Nykyiset kulkureitit eivät tarjoa asianmukaisia liikennöintimahdollisuuksia liikennekapasiteetin ja turvallisuuden suhteen varsinkin, kun otetaan huomioon vaarallisten aineiden kuljetusten suuri osuus. Satamatien rakentaminen on todettu liikennetaloudellisesti hyväksi, ja hanke parantaisi olennaisesti sataman ja sen alueelle sijoittuvan teollisuuden toimintaedellytyksiä. Samalla liikenneturvallisuus parantuisi merkittävästi kaupungin keskustassa.

Hankkeen kustannusarvio on n. 9,3 miljoonaa euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  31.24.78 lisäyksenä 3 100 000 euroa Kokkolan satamatien rakentamiseen.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Håkan Nordman /r
  • Mari Kiviniemi /kesk
  • Ulla-Maj Wideroos /r
  • Hannu Aho /kesk
  • Raimo Vistbacka /ps
  • Bjarne Kallis /kd
  • Mika Lintilä /kesk
  • Jukka Vihriälä /kesk
  • Petri Salo /kok
  • Harry Wallin /sd
  • Nils-Anders Granvik /r
  • Aulis Ranta-Muotio /kesk
  • Pehr Löv /r
  • Pertti Mäki-Hakola /kok
  • Anneli Jäätteenmäki /kesk