TALOUSARVIOALOITE 965/2005
vp
TAA 965/2005
vp - Arto Seppälä /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Itä-Suomen
sosiaalialan osaamiskeskuksen toimintaan
Eduskunnalle
Sosiaalialan osaamiskeskustoiminta käynnistyi pysyvänä toimintana
vuoden 2002 alusta. Toiminnan tavoitteena on laadukkaiden sosiaalipalvelujen
turvaaminen koko maassa eri tahojen kanssa järjestetyn
alueellisessa yhteistyössä järjestetyn
tutkimus-, kehittämis-, ja koulutustoiminnan avulla. Kullekin
osaamiskeskukselle kohdentuvan valtionavustuksen perusteet on määritelty
valtioneuvoston asetuksessa sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta.
Jo vuoden 2005 valtion talousarviossa valtiovarainvaliokunta
esitti perusrahoituksen vahvistamista, koska se antaisi nykyistä paremmat
mahdollisuudet systemaattiseen, pitkäjänteiseen
kehittämistoimintaan koko maan alueella, mikä ei ilman
osaamiskeskuksia olisi mahdollista.
Valtion talousarvioesitys ensi vuodelle osoittaa osaamiskeskusten
perustoimintaan koko maahan 2,5 miljoonaa euroa aiemman 3 miljoonan euron
sijasta. Tämä merkitsee Itä-Suomen sosiaalialan
osaamiskeskus ISO:n avustussumman alenemista 71 000 eurolla.
Valtionosuuksia ollaan leikkaamassa juuri kun perusteet sen nostamiseksi
ovat vahvimmillaan.
Vuosittain menojen kasvupaineita aiheutuu ISO:ssa jo pelkästään
ns. normaalista kustannustason noususta. Myös monet seikat
puhuvat sen puolesta, että valtionavustusta tulisi pikemminkin
nostaa nykyisestä toiminnan käynnistymisvaiheen
tasosta.
Muun muassa alueen pitkät maantieteelliset etäisyydet
ja kaikkiin maakuntiin ulotettu työskentely vievät
pienen budjetin toimintavaroja. Myös niukka vakinaisen,
päätoimisen perushenkilöstön
määrä on osaltaan toiminnan jatkuvuuteen
liittyvä riski. Verkostojen solmukohdan "haavoittuminen",
vaikkapa vain yksittäisen työntekijän
paikan vaihtaminen, voi helposti lamauttaa laajan verkostotoiminnan — tällaiseen Itä-Suomessa
ei ole varaa. Rahoituksen vähentäminen merkitsee
monipuolisten alueellisten, paikallisten ja valtakunnallisten asiantuntijaverkostojen
kuihtumista.
ISO on myös laatinut yhteistyössä eri
tahojen kanssa Itä-Suomen toimintaohjelman, jota päivitetään
jatkuvasti kehittämishankkeen edetessä. Tämän
työn jatkuminen vaarantuisi, jos valtionavustus laskisi.
Itä-Suomen alueellisten erityispiirteiden huomioon ottaminen
tulevassa kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa edellyttää myös alueellisen
sosiaalisen asiantuntemuksen konkreettista läsnäoloa
kehittämistyössä.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon
momentille 33.33.39 lisäyksenä 100 000
euroa Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen toimintaan.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2005
- Arto Seppälä /sd
- Jari Leppä /kesk
- Olli Nepponen /kok
- Pekka Nousiainen /kesk