TALOUSARVIOALOITE 979/2005
vp
TAA 979/2005
vp - Anni Sinnemäki /vihr ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen elatustuen
korottamiseen
Eduskunnalle
Yksinhuoltajuuden kasvu on yksi näkyvimmistä läntisissä hyvinvointivaltioissa
tapahtuvista muutoksista. Kaikissa teollistuneissa länsimaissa
yksinhuoltajien määrä on kasvanut ja
samalla heidän asemansa muuttunut leskistä naimattomiin
ja eronneisiin naisiin. Yksinhuoltajien toimeentuloa ja taloudellista
hyvinvointia tutkittaessa pitää tarkastella
myös yksinhuoltajien asemaa muihin lapsiperheisiin nähden,
sillä sosiaalipolitiikka vaikuttaa eri perhetyyppeihin
eri tavalla. Esimerkiksi Suomessa yksinhuoltajien taloudellinen
asema suhteessa kahden huoltajan perheisiin on selvästi
heikentynyt 1990-luvulla.
Tutkimusten mukaan yksinhuoltajien työssäkäynti
sekä ansiotulojen osuus yksinhuoltajien tulopaketissa on
vähentynyt. Samanaikaisesti sosiaaliturvan merkitys yksinhuoltajien
toimeentulon turvaajana on kasvanut. Tämä johtuu
lähinnä työmarkkinoilla tapahtuneista
muutoksista. Yksinhuoltajien työttömyys on kasvanut
ja epätyypilliset työsuhteet ovat lisääntyneet.
Tämä johtaa yksinhuoltajien riippuvuuteen hyvinvointivaltiosta,
sillä työmarkkinoiden ulkopuolella elävien
yksinhuoltajien toimeentulo on riippuvaista valtion tulonsiirroista.
Elatusvelvollisen osuus yksinhuoltajien toimeentulon turvaajana
on vähäinen.
Yksi yksinhuoltajan taloudelliseen asemaan vaikuttava tekijä on
elatustuen suuruus. Elatustuki on se etuus, mikä maksetaan
yksinhuoltajalle silloin, jos elatusapu on jäänyt
maksamatta tai lapsen isää ei ole vahvistettu.
Elatustuki on myös eräänlainen elatusavun
minimisumma, sillä jos elatusapu on elatustukea pienempi,
yksinhuoltaja saa erotuksen kunnalta.
Yksinhuoltajien taloudellinen asema heijastuu suoraan heidän
lapsiinsa. Yksinhuoltajaperheissä ollaan keskimääräistä useammin
tilanteessa, jossa esimerkiksi lasten harrastusten valintaa joudutaan
rajaamaan taloudellisista syistä. Yksinhuoltajien aseman
parantaminen on tärkeää myös
lasten tasavertaisten lähtökohtien turvaamiseksi.
Kaikkein köyhimpien yksinhuoltajien aseman parantamiseksi
esitämme, että elatustuki korotetaan 118,15 eurosta
140 euroon kuukaudessa. Korotuksen kustannusvaikutus olisi noin 30 000 000
euroa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon
momentille 33.32.30 lisäyksenä 30 000 000
euroa elatustuen korottamiseen.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2005
- Anni Sinnemäki /vihr
- Tuija Brax /vihr
- Erkki Pulliainen /vihr
- Rosa Meriläinen /vihr
- Ulla Anttila /vihr
- Oras Tynkkynen /vihr
- Janina Andersson /vihr
- Jyrki Kasvi /vihr
- Tarja Cronberg /vihr
- Virpa Puisto /sd
- Kirsi Ojansuu /vihr
- Osmo Soininvaara /vihr
- Heidi Hautala /vihr