TALOUSARVIOALOITE 989/2002 vp

TAA 989/2002 vp - Pekka Nousiainen /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Savonlinna—Koli-matkailutiehen kuuluvan Sarvikummun tien loppuosan parantamiseen

Eduskunnalle

Tiehallinto hyväksyi keväällä 2001 suunnitelman Heinävedellä sijaitsevan, Savonlinna—Koli-matkailutiehen kuuluvan Sarvikummun maantien 477 parantamisesta välillä Latvalampi—Lampu. Tämän 5,6 kilometrin mittaisen tieosuuden parannustyöt tehtiin kuluvana vuonna Etelä-Savon maakuntaliiton MYR:n osoittamalla EU-rahoituksella ja tiehallinnon varoilla. Tarkoitus on, että kunnostettu osuus päällystettäisiin vielä kuluvan syksyn aikana.

Tien 10 kilometrin mittaisen loppuosan parantamissuunnitelman on tiepiiri luvannut. Tielaitos on toimenpidepäätöksellään todennut tieyhteyden parantamisen tarpeelliseksi samoin kuin Etelä-Savon maakuntaliitto ja lääninhallitus omissa lausunnoissaan. On järkeenkäypää ja vakiintuneen käytännön mukaista, että jos jonkin tien parantaminen aloitetaan, se myös saatetaan loppuun asti.

Tie on ainoa parantamaton ja päällystämätön tieosuus Savonlinnan ja Kolin välisellä matkailutiellä. Tien vaikutuspiiriin kuuluvat mm. Valamon luostari ja Koloveden kansallispuisto, jotka ovat merkittäviä Heinäveden alueen matkailukohteita. Valamon luostari, jossa käy vuosittain noin 200 000 matkailijaa, tukee tien parantamishanketta ja pitää sitä alueen matkailuelinkeinon kannalta tärkeänä.

Tiellä on myös poikkeuksellisen suuri merkitys alueen puutavarankuljetuksille, sillä sen kautta kulkee puutavaraa vuosittain noin 1 500 autokuormallista. Erityisesti sadekausina sekä syksyisin ja keväisin tie on lähes kulkukelvoton, jolloin raskaat puutavarankuljetukset huonontavat tien kuntoa entisestään.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 2 200 000 euroa Savonlinna—Koli-matkailutiehen kuuluvan Sarvikummun tien parantamiseen.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Pekka Nousiainen /kesk