TALOUSARVIOALOITE 991/2005
vp
TAA 991/2005
vp - Minna Sirnö /vas ym.
Tarkistettu versio 2.1
Määrärahan osoittaminen yleisten
kirjastojen asiakaspäätteiden ja laajakaistayhteyksien hankkimiseen
sekä ehdotettujen valtionosuusleikkausten kattamiseen
Eduskunnalle
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä korostaa kirjastojen
merkitystä kansalaisten tasavertaisuuden ja demokratian
edistämisessä. Tehtävämme on
taata tasa-arvoiset mahdollisuudet tietoyhteiskunnan hyödyntämiseen
ja siihen osallistumiseen kaikille. Tähän asti
periaatteenamme on ollut, että keskeinen rooli tässä työssä on
kirjastoillamme. Tämä ratkaisu on kansainvälisestikin katsottuna
toiminut hyvin. Siksi on luontevaa, että tietokoneet ja
netti ovat käytettävissä asiantuntevan
palvelun kera juuri kirjastoissa.
Rahoituskysymyksenä asia on ongelmallinen. Aikanaan
kunnalliset kirjastot saivat valtiolta tuntuvan summan koneiden
ja yhteyksien hankintaan. Nyt aina vain uudistuva teknologia ja ohjelmistot
vievät suhteettoman suuria summia kirjastojen vuosittaisista
budjeteista. Tämä raha on yleensä pois
kirjastojen muusta toiminnasta. Vasemmistoliiton mielestä vastuu
tasa-arvoisesta tietoyhteiskunnasta ja sen rahoittamisesta ei voi
olla yksin kirjastoilla.
Tietoyhteiskuntaa ei saa digitalisoida muun kulttuurin kustannuksella.
Siksi tarvitaan valtion tuntuva panostus, jotta tulevaisuudessa
kaikki kirjastomme ovat kiinteässä yhteydessä verkkoon.
Viime vuosina julkinen kirjastoverkkomme on kiihtyvällä tavalla
eriarvoistunut teknisten mahdollisuuksien tai lähinnä niiden
puutteen vuoksi. Erityisesti ongelma on kasaantunut niihin kuntiin,
joissa jopa kaupallisten palveluiden saatavuus pienen väestöpohjan
tai syrjäisen sijainnin johdosta on ollut olematonta.
Tietoverkkojen käyttäjistä noin 90 % on
alle 35-vuotiaita miehiä. Tutkimusten mukaan tietotekniikan
hyödyntäjistä noin 80 % on
miehiä. Kirjastoilla on erityinen rooli tyttöjen
ja naisten tukemisessa tietoteknisten taitojen hankinnassa ja ylläpitämisessä.
Se tulee ottaa huomioon kirjastopalveluja kehitettäessä.
Näin vaikutetaan ratkaisevasti siihen, millaisia sovelluksia
kehitetään ja millaista tietoyhteiskuntaa rakennetaan.
Koulutuksen ja tutkimuksen tietostrategian (2000—2004)
tavoitteena on ollut, että Suomi on maailman kärkimaita
osaamis- ja vuorovaikutusyhteiskuntana. Kirjastostrategia 2010 -asiakirjassa
puolestaan asetetaan vuosittaisia taloudellisia tavoitteita, joilla
kirjastot vastaavat muuttuviin haasteisiin. Tässä asiakirjassa
vuosille 2004—2005 tavoitteeksi asetettiin yhteensä kahdeksan miljoonan
euron lisäpanostus, jotta muun muassa tietoyhteiskuntahankkeet
edistyisivät toivotussa aikataulussa.
Tietoyhteiskuntahankkeiden tarkoituksena on myös edistää kansalaisten
tasa-arvoisia mahdollisuuksia selviytyä muuttuvassa maailmassa
sekä estää tiedollista ja taidollista
syrjäyttämistä. Tavoitteena on kansalaisten
tietoyhteiskunta. Siksi erilaisilla hankkeilla kansalaisia koulutetaan käyttämään
uutta informaatio- ja kommunikaatioteknologiaa. Jotta kansalaisten
mahdollisuudet kehittää tietoyhteiskunnan vaatimia
taitojansa sekä hyödyntää tietoyhteiskunnan
mahdollisuuksia olisivat myös todellisuudessa olemassa, on
edellytyksenä, että kansainvälisestikin
arvostettu kirjastoverkkomme on osa tätä hanketta. Nykyisillä resursseilla
näin ei ole käymässä.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon
momentille 29.90.30 lisäyksenä 4 500 000
euroa ja lisää momentin perusteluihin maininnan,
että määrärahasta saa käyttää 4 000 000
euroa tietoyhteiskuntahanketta tukevien ja kansalaisten tasa-arvoisuutta
lisäävien julkisten asiakaspäätteiden
ja laajakaistayhteyksien hankkimiseen yleisiin kirjastoihin sekä 500 000
euroa korvaamaan suunniteltuja valtionosuusleikkauksia.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2005
- Minna Sirnö /vas
- Mikko Immonen /vas
- Matti Kauppila /vas
- Veijo Puhjo /vas
- Mikko Kuoppa /vas
- Matti Kangas /vas
- Erkki Virtanen /vas
- Annika Lapintie /vas
- Suvi-Anne Siimes /vas
- Markus Mustajärvi /vas
- Iivo Polvi /vas
- Pentti Tiusanen /vas
- Jaakko Laakso /vas
- Anne Huotari /vas
- Kari Uotila /vas
- Outi Ojala /vas