TOIMENPIDEALOITE 29/2010
vp
TPA 29/2010
vp - Lauri Oinonen /kesk
Tarkistamaton versio 1.0
Yksityisen sairaankuljetuksen ja ensihoidon toimintojen
turvaaminen
Eduskunnalle
Suomessa tarvitaan aina yksityistä sairaankuljetusta.
On oltava mahdollisuus sekä julkisen ensihoidon että yksityisen
ensihoidon samanaikaiseen toimintaan samalla alueella, jos tämä hyväksi
nähtäisiin. Suomessa on monia harvaanasuttuja
alueita, kuten mm. Keski-Suomessa, jossa sairaankuljetuksen ja ensihoidon
palvelut voidaan saavuttaa käytännössä parhaiten
yksityisen yrittäjän tai muun yksityisen toimijan
toimesta.
Yksityinen perheyrittäjyyteen perustuva ambulanssitoiminta
takaisi moneen pieneen kuntaan mahdollisuuden ambulanssiin, koska
yrittäjä tekee työtä käytännössä aina.
Julkinen toimija ei tähän varsinkaan pienen kunnan
alueella pysty. Samalla yhteinen toiminta sairaanhoitopiirin puitteissa
toisi monia etuja toimintaan. Jos pienen kunnan alueen ainut ambulanssi
olisi ajossa, hälytykseen lähtisi pelastuslaitoksen
yksikkö naapurista. Sama käytäntö toimisi
myös päinvastoin, sillä asukasmäärältään
pienen mutta usein alueeltaan laajan kunnan ambulanssi täydentäisi pelastuslaitoksen
ensihoitopalveluja naapurialueilla. Yhdessä nämä muodostaisivat
erittäin tarpeellisen kokonaisuuden suurempien onnettomuustilanteiden
varalle, jollainen voi syntyä jo kahden, matkustajia täynnä olevan
henkilöauton kolarista.
Ambulanssien ja ensihoitoyksiköiden kohdalla on aina
tarpeen riittävä reservikalusto ja henkilöstö,
joka parhaiten turvataan koko maan kattavasti yksityisyrittäjien
toimesta. Kun maassamme oli aikanaan julkisen sektorin pelastushenkilöstön
lakko, olivat yksityiset ambulanssit se voimavara, jolla nopean
ja kiireellisen sairaankuljetuksen tarpeet voitiin tyydyttää.
Useat äkillistä hoitoa ja sairaalahoitoa vaativat
sairaankuljetukset voivat onnistua vain, jos maassamme on runsaasti
sairaankuljetuskapasiteettia ja tämä on hajautetusti
myös väestöpohjaltaan harvaan asutuille
seuduille. Vain silloin voi olla mahdollista saada sairaankuljetus
hoidettua riittävän ajoissa. Hajautettu sairaankuljetuksen
kapasiteetti voi toteutua vain yksityisyrittäjyyden tai
muun vastaavan toimesta.
Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä voi järjestää ensihoitopalvelun
alueellaan tai osassa sitä: 1) hoitamalla toiminnan
itse, 2) hankkimalla palvelun muulta julkiselta tai yksityiseltä palvelun tuottajalta
tai 3) palvelu voidaan hankkia myös samanaikaisesti samalla
alueella sekä julkiselta että yksityiseltä palvelun
tuottajalta. Tämä ratkaisu mahdollistaisi erityisesti
kiireettömien sairaankuljetusten hoitamisen yksityisten
palveluntuottajien toimesta. Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä tekee
ensihoidon palvelutasopäätöksen alueensa
kuntia kuultuaan. Palvelutasopäätöksessä määritellään
ensihoitopalvelun järjestämistapa, johtamisjärjestelmä,
palvelun sisältö, ensihoitopalveluun osallistuvan
henkilöstön koulutus, tavoitteet potilaan tavoittamisajasta
ja muut alueen ensihoitopalvelun järjestämisen
kannalta tarpeelliset seikat.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin ensihoitopalvelun
järjestämiseksi siten, että sairaanhoitopiirin
kuntayhtymä järjestää ensihoitopalvelut
yhteistyössä päivystävien terveydenhuollon
toimipisteiden kanssa.
Helsingissä 21 päivänä huhtikuuta
2010