Aloite on osa Keskustan vaihtoehtoa turhan byrokratian
ja sääntelyn vähentämiseksi.
Pääministeri Kataisen hallituksen ohjelman mukaan
luovilla aloilla toimivien aseman parantamiseksi piti selvittää muun
muassa verolainsäädännön uudistustarve.
Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi elokuussa asiaa
koskevan selvityksen ("Tekijänoikeustulon kohtelu
eri oikeussubjektien kannalta", TEM raportteja 30/2013).
Sen suosituksena esitetään, että luovan
alan toimijoiden verotusta olisi tarkoituksenmukaista kehittää enemmän
yritystoimintaluonteen huomioon ottavaan suuntaan.
Nykylainsäädännön mukaan
tekijänoikeuskorvauksia verotetaan yleisimmin ansiotuloina, vaikka
toimintaa harjoitettaisiin elinkeinonharjoittamiseen rinnastuvissa
olosuhteissa. Vaikka osakeyhtiöllä on juridisesti
vahva asema, voidaan osakeyhtiö verotuksessa sivuuttaa,
jos sen kautta kanavoitu tulo katsotaan osakkaan tai muun henkilön
palkkatuloksi tai siihen rinnastettavaksi henkilökohtaiseksi
tuloksi. Tekijänoikeustulon kohdistaminen tekijänoikeuden omistajan
hallitseman yhteisön, kuten osakeyhtiön,
tuloksi on tietyissä tilanteissa tulkittu laskutuskäytännöstä huolimatta
tekijän ansiotuloksi.
Moni luovien alojen yrittäjä joutuu näin
ollen jättämään merkittävän
osan tuloistaan yritystoiminnan ulkopuolelle. Luovien alojen kasvupotentiaalista
osa jää käyttämättä,
kun luovan alan osaajien tuottoja ei voi kanavoida yritystoiminnan
kautta kasvuun ja uusien toimintojen kehittämiseen.
Käytännössä voimassa oleva
lainsäädäntö muodostaa kynnyksen
sille, että luovien alojen ammattilainen siirtyisi yrittäjäksi,
jonka toiminta tapahtuu yrityksen kautta. Tämä puolestaan
on omiaan luomaan esteitä investointien tekemiselle ja
henkilöstön palkkaamiselle.
Suomi myös menettää yritystoimintaa
syrjivän verolainsäädännön
vuoksi verotuloja, koska nykytilanne luo kannusteen toiminnan siirtämiseksi
ulkomaille. Suomen kannalta keskeisissä kilpailijamaissa
tilanne on yritystoimintaa paremmin ymmärtävä.
Näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa
tämänkaltainen ei toivottu kehityskulku uhkaa
voimistua tuntuvasti, jollei tilanteeseen saada muutosta.
Verolainsäädäntöä on
muutettava sellaiseksi, että jatkossa tekijänoikeuksien
haltijan on mahdollista ohjata saamansa henkilökohtaiset
tekijänoikeuskorvaukset sellaisen yhtiön elinkeinotuloksi,
joka on hänen määräysvallassaan.
TEM:n raportin suositusten mukaan luovan alan toimintaa harjoittavaa
verovelvollista voitaisiin verottaa Ruotsin mallia vastaavasti toiminnan
luonne huomioiden nykyistä selkeämmin joko elinkeinoverolain
tai tuloverolain mukaisesti.
Verotuskäytännön ei tulisi asettaa
rajoituksia tekijöiden vapauteen valita oman toimintansa kannalta
tarkoituksenmukaisin muoto. Luovilla aloilla yrittäminen
ja itsensä työllistäminen on tavanomainen
toimintatapa. Yritysmuotoinen toiminta mahdollistaa esimerkiksi
voimakkaiden tulonvaihteluiden tasaamisen ja antaa myös enemmän
edellytyksiä saada liiketoiminnan kasvuun tarvittavaa riskirahoitusta.
Raportin mukaan Suomeen voitaisiin luoda luovan alan toimijoille
samanlainen tekijäntilijärjestelmä kuin
Ruotsissa. Tekijäntilijärjestelmän luomista
puoltaa myös Suomessa urheilijoille rakennettu vastaava
urheilutuloa jaksottava järjestelmä. Tekijäntilin
käyttöönotto parantaisi tulojen ja menojen
vähennysmahdollisuuksia ja jaksottamista. Samalla se toimisi
yritysten kasvu- ja työllistämisedellytysten parantajana.
Kun luovan alan toimintaa voitaisiin harjoittaa elinkeinoverotettavassa
yhtiömuodossa, voitaisiin yritykseen palkata herkemmin
työvoimaa, mikä tukisi talouskasvua.
Asia on nyt selvitetty ja johtopäätökset
todettu. Hallituksen päätökset ja toimenpiteet
ovat jääneet puuttumaan.