TOIMENPIDEALOITE 54/2007 vp

TPA 54/2007 vp - Heli Järvinen /vihr ym.

Tarkistettu versio 2.0

Verkkokalastuksen ja täkykoukun käytön kieltäminen saimaannorpan pesimäalueilla 15.4.—30.6.

Eduskunnalle

Saimaannorppa on erittäin uhanalainen luonnonsuojelulain nojalla suojeltu laji. Saimaannorpan populaation koko on noin 270 yksilöä. Norppia uhkaavat erityisesti verkkokalastus ja ilmastonmuutoksen mukanaan tuomat haasteet. Aiemmin havaittu norppakannan hidas kasvu on kääntynyt laskuun. Kahden viime vuoden aikana norppakanta on pienentynyt 10—20 yksilöllä. Kalatäkyiset koukut, lohiloukut ja vahvalankaiset kalaverkot pyydystävät myös aikuisia norppia.

Varsinkin aikuisen naaraan kuolema on koko kannalle suuri menetys. Norppakannassa on vain noin 70 lisääntymisikäistä naarasta, jotka synnyttävät korkeintaan yhden poikasen vuodessa, joten pienen kannan kasvu on parhaimmillaankin hidasta. Ympäri Saimaata hajautunut populaatio voi kuolla sukupuuttoon yksin sattumatekijöiden seurauksena.

Metsähallituksen tietoon on tullut tänä vuonna lokakuun loppuun mennessä 28 norppakuolemaa. Aikaisemmin kuolleita norppia on löytynyt vuodessa noin 20. Tällä vuosituhannella kalapyydyksiin hukkuneita norppia on tullut Metsähallituksen tietoon 48.Nykyiset verkkojen paksuuksia ja solmutiheyksiä koskevat säädökset eivät riitä estämään norppien verkkokuolemia. Entistä kestävämpien verkkomateriaalien myötä norpat eivät aina pääse pakenemaan säädösten mukaisista verkoista. Viimeksi tapahtuneessa turmassa yli 80-kiloinen norppa kuoli sotkeutuessaan muikkuverkkoon.

EU:n luontodirektiivin 12 artiklan 4 kohdan mukaan on varmistuttava, että tahattomalla pyydystämisellä ei ole merkittävää kielteistä vaikutusta saimaannorppakantaan. Siksi on oleellista kieltää verkkokalastus norpan lisääntymisaikana. Verkkopyyntiä voi osin korvata katiskapyynnillä ja muilla kalastustavoilla. Ammattikalastuksen tulonmuodostus koostuu pääosin muikun pyynnistä troolaamalla, joten verkkokalastuskiellon aluetaloudelliset vaikutukset ovat vähäiset. Norppa on alueen matkailun symboli, joten norppakannan säilymisellä on positiivisia vaikutuksia aluetalouteen.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin verkkokalastuksen ja täkykoukun käytön kieltämiseksi saimaannorpan pesimäalueilla ajalla 15.4.—30.6.

Helsingissä 22 päivänä marraskuuta 2007

  • Heli Järvinen /vihr
  • Heidi Hautala /vihr
  • Johanna Sumuvuori /vihr
  • Outi Alanko-Kahiluoto /vihr
  • Oras Tynkkynen /vihr
  • Ville Niinistö /vihr
  • Kirsi Ojansuu /vihr
  • Anni Sinnemäki /vihr
  • Erkki Pulliainen /vihr
  • Jyrki Kasvi /vihr
  • Johanna Karimäki /vihr
  • Janina Andersson /vihr
  • Lenita Toivakka /kok
  • Sanna Perkiö /kok
  • Sampsa Kataja /kok
  • Jari Larikka /kok
  • Pertti Salolainen /kok
  • Juha Hakola /kok
  • Petri Pihlajaniemi /kok