VALTIOVARAINVALIOKUNNAN LAUSUNTO 16/2012 vp

VaVL 16/2012 vp - K 10/2012 vp

Tarkistettu versio 2.0

Valtion tilinpäätöskertomus 2011

Tarkastusvaliokunnalle

JOHDANTO

Vireilletulo

Eduskunta on 16 päivänä toukokuuta 2012 lähettäessään valtion tilinpäätöskertomuksen vuodelta 2011 (K 10/2012 vp) valmistelevasti käsiteltäväksi tarkastusvaliokuntaan samalla määrännyt, että valtiovarainvaliokunnan on annettava asiasta lausunto tarkastusvaliokunnalle.

Jaostovalmistelu

Asia on valmisteltu valtiovarainvaliokunnan hallinto- ja turvallisuusjaostossa, jolle muilla jaostoilla on ollut mahdollisuus antaa lausuntonsa.

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

Perustelut

Valtiovarainvaliokunta ottaa lausunnossaan kantaa vain kertomukseen sisältyviin talousarviolausumiin.

Valiokunta pitää antamiaan talousarviolausumia edelleen perusteltuina ja toimenpiteitä vaativina.

Lausunto

Lausuntonaan valtiovarainvaliokunta esittää,

että tarkastusvaliokunta ottaa edellä olevan huomioon.

Helsingissä 7 päivänä kesäkuuta 2012

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa

  • pj. Kimmo Sasi /kok
  • vpj. Pentti Kettunen /ps
  • jäs. Leena Harkimo /kok
  • Pertti Hemmilä /kok
  • Jouko Jääskeläinen /kd
  • Anneli Kiljunen /sd
  • Esko Kiviranta /kesk
  • Mika Lintilä /kesk
  • Kari Rajamäki /sd
  • Markku Rossi /kesk
  • Sari Sarkomaa /kok
  • Jouko Skinnari /sd
  • Astrid Thors /r
  • Kauko Tuupainen /ps
  • Kari Uotila /vas
  • Pia Viitanen /sd
  • Ville Vähämäki /ps
  • vjäs. Johanna Karimäki /vihr
  • Sirpa Paatero /sd
  • Eero Reijonen /kesk

Valiokunnan sihteerinä jaostokäsittelyssä on toiminut

valiokuntaneuvos Mari Nuutila