Yleisperustelut

Yleistä

Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin huomautuksin ja muutosehdotuksin.

Hallituksen esityksen tavoitteena on saattaa rakennusperinnön säilyttämistä koskevat säännökset ajan tasalle ja paremmin vastaamaan alan kansainvälisiä sopimuksia. Tarkoituksena on myös selkiyttää rakennusperinnön suojelemista kaavoitetuilla alueilla siten, että suojelu tapahtuisi pääasiassa maankäyttö- ja rakennuslain keinoin. Lisäksi tavoitteena on selventää rakennusperinnön omistajalle suoritettavan korvauksen perusteita ja suojelupäätöksestä aiheutuvia rajoituksia.

Valiokunta pitää uudistusta pääosin onnistuneena. Uusi lakiehdotus rakennusperinnön suojelemisesta selkeyttää suojelukohteitten määrittelyä, täsmentää useita käytännössä esille tulleita soveltamisepäselvyyksiä, lisää yleisesti suojeluprosessin avoimuutta ja edistää siten suojelun ymmärrettävyyttä. Valiokunta esittää kuitenkin lakiehdotuksen muuttamista eräiltä osin siten kuin edempänä esitetään.

Rakennusperinnön säilyttämisen lähtökohtia

Rakennusperintö muodostaa osan kansallisesta kulttuuriperinnöstä. Käsitteellisesti kulttuuriympäristö tarkoittaa ympäristöä, jonka ominaisluonne ilmentää kulttuurin vaiheita sekä ihmisen ja luonnon vuorovaikutusta. Rakennettu kulttuuriympäristö eli rakennusperintö viittaa sekä konkreettisesti rakennettuun ympäristöön että maankäytön ja rakentamisen historiaan ja syntytapaan sisältäen erilaiset rakenteet, kuten pihat, puistot ja kadut.

Hallituksen esityksen lähtökohtana on säilyttää voimassa olevan rakennussuojelulain arvoperusta ja selkeyttää suojelukohteiden määrittelyä. Kohteiden arvottamisessa on kysymys kulttuurihistoriallisen arvon määrittelystä, kun taas muiden arvojen ja seikkojen merkitys, kuten suojelun yleinen tarkoituksenmukaisuus, arvioidaan suojelupäätöksen tekemisen yhteydessä. Museoviraston tehtävänä on arvottaa valtakunnallisesti arvokkaat rakennukset ja rakennetut ympäristöt.

Koska Suomen rakennusperintö on suurimmalta osaltaan nuorta, rakennussuojeluun liittyvät kysymykset ovat nousseet voimakkaammin keskusteluun vasta parin viime vuosikymmenen aikana. Historiallisen perspektiivin lyhyyden vuoksi voivat myös muut kuin historialliset arvot, esimerkiksi rakennustaiteelliset ja rakennustekniset kriteerit, korostua nuorten rakennusten arvottamisessa. Valiokunta korostaa tarvetta parantaa yleistä ymmärrystä kulttuuriympäristön merkityksestä ja arvottamisen moninaisista perusteista. Kulttuuriympäristön arvostaminen sinänsä luonnonympäristön tapaan on tärkeä tavoite. Laajempi ymmärrys arkisen kulttuuriympäristön monimuotoisuuden merkityksestä edistää suojelutavoitteiden toteutumista. Optimaalisessa tilanteessa suojelu toteutuu vapaaehtoisesti. Vuorovaikutteisten prosessien vahvistaminen, kuulemismenettelyjen ja yleensä suojeluprosessin avoimuuden lisääminen edistää suojelun ymmärrettävyyttä ja siten myös sen hyväksyttävyyttä. Kokonaisuutena tulisi saada aikaan olosuhteet, joiden ansiosta rakennusperinnön omistajalleen tuottama taloudellinen ja kulttuurinen lisäarvo on suurempi kuin sen hoidon aiheuttamat lisäkustannukset.

Osallistumisoikeus

Perustuslain 20 §:n mukaan vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon. Valiokunta viitaten perustuslain mainitun säännöksen tavoitteisiin pitää tärkeänä, että hallituksen esityksessä vahvistetaan osallistumisoikeutta monin tavoin.

Valiokunta pitää 1. lakiehdotuksen 1 §:ään sisältyvän lain tavoitteen muotoilua onnistuneena. Ehdotuksen mukaan lain tavoitteena on turvata rakennetun kulttuuriympäristön ajallinen ja alueellinen monimuotoisuus, vaalia sen ominaisluonnetta ja erityispiirteitä sekä edistää sen kulttuurisesti kestävää hoitoa ja käyttöä. Pykäläehdotuksen 2 momentin mukaan rakennusperinnön suojelua koskevassa asiassa tulee toimia niin, että asianosaisilla on mahdollisuus osallistua asian valmisteluun. Tämä muodostaa perustan yksityiskohtaisemmalle osallistumista koskevalle sääntelylle.

Tavoitesäännöksen ohella olennaisia ovat lakiehdotuksen 7 §:ään sisältyvä sääntely asianosaisten kuulemisesta sekä lakiehdotuksen 5 §:ään sisältyvä säännös asian vireilletulosta. Lakiehdotuksen 5 §:n 2 momentin mukaan esityksen rakennuksen suojelemisesta saa tehdä omistaja, valtion viranomainen, kunta, jonka alueella rakennus sijaitsee, maakunnan liitto ja toimialueellaan sellainen rekisteröity yhteisö, jonka toimialaan kuuluu kulttuuriperinnön vaaliminen. Valiokunta pitää perusteltuna muutosta, joka laajentaa oikeuden sijaintipaikkakunnalla toimivista yhdistyksistä yhteisöihin samalla rajaten ne niihin, joiden tavoitteena on nimenomaan kulttuuriperinnön vaaliminen toimialueellaan, joka puolestaan voi olla yksittäistä paikkakuntaa laajempikin. Ratkaisevaa on siten toiminnan tavoite eikä järjestön oikeudellinen muoto.

Valiokunta toteaa, että pääosa rakennussuojelusta toteutetaan maankäyttö- ja rakennuslain keinoin, jolloin vuorovaikutteisella osallistumismenettelyllä on ehkä vieläkin vahvempi asema. Kaavoituksella on suojeltu eriasteisesti 15 000—20 000 rakennusta tai rakennusryhmää, kun rakennussuojelulailla on suojeltu noin 250 rakennusta tai rakennusryhmää (ja lisäksi noin 800 valtion omistamaa rakennusta, joista 660 yliopiston tai korkeakoulun käytössä). Kaavoitusmenettelyssä kuntalaisilla on laajemmat vaikutusmahdollisuudet päätöksentekoon, ja suojelun omistajalle aiheuttamia haittoja on mahdollista kompensoida asemakaavan kokonaisuuden puitteissa. Kokonaisuuden kannalta maankäyttö- ja rakennuslailla on siten keskeinen merkitys rakennussuojelun toteuttamisessa, kun asemakaava-alueilla ensisijainen suojelukeino on asemakaavasuojelu.

Rakennussuojelun kohteet

Hallituksen esityksellä selvennetään perusteita, jolloin lakia rakennusperinnön suojelemisesta voidaan soveltaa myös asemakaava-alueella. Lain soveltamisalaa koskevan 2 §:n 3 momentin 3 kohdan mukaan tätä erityislakia voidaan soveltaa asemakaava-alueella myös silloin, kun kohteen suojeluun on lain mukaisesti erityisiä syitä asemakaavoitustilanteen vuoksi. Hallituksen esityksen yksityiskohtaisten perustelujen mukaan tällaisena pidetään esimerkiksi tilannetta, jossa asemakaavaa voidaan pitää rakennusperinnön huomioon ottamisen kannalta vanhentuneena, eikä asian selvittäminen ja ratkaiseminen käynnisty asemakaavan muutoksella, sekä kaavoituksen viivästymistä. Valiokunta pitää erityisten syiden laajentamista merkittävänä parannuksena lainsäädännön toimivuuden kannalta.

Tärkeä uudistus liittyy myös rakennuksen sisätilojen ja kiinteän sisustuksen suojeluun. Sisätilojen kiinteän sisustuksen lisäksi kiintokalustuksen ja näihin verrattavan sisustuksen suojelumahdollisuus edistää ulko- ja sisäarkkitehtuurin arvokkaiksi määriteltyjen kokonaisuuksien kokonaisvaltaista suojelua.

Rakennussuojelussa haasteena on myös suojeluarvojen säilymisen kannalta riittävän kokonaisuuden säilyttäminen. Yleissopimus Euroopan rakennustaiteellisen perinnön suojelusta käsittää rakennetut ympäristöt hyvin laajasti. Esimerkiksi ulkoilmakohteilla tarkoitetaan sopimuksessa osittain rakennettuja kohteita, jotka riittävän erillisenä ja eheänä luonnon ja ihmistyön yhdistelmänä muodostavat historiallisesti, arkeologisesti, taiteellisesti, yhteiskunnallisesti tai teknisesti huomattavan mielenkiintoisen, topografisesti erotettavan kokonaisuuden. Tähän liittyen huomiota kiinnitetään myös alueen ympäristöön ja sen ympäristön laadun edistämiseen tai eräänlaisen suojavyöhykkeen tarpeeseen. Hallituksen esityksessä on pyritty kehittämään lakia paremmin vastaamaan tähän.

Valiokunta toteaa, että hallituksen esityksen mukaan yksittäisen rakennuksen suojelun lisäksi suojelun kohteena voi olla myös rakennuksen välitön ympäristö. Kokonaisuuksien säilyttämisen kannalta onkin tärkeää myös mahdollisuus rakennuksiin liittyvien aukioiden ja puistojen suojeluun. Suojelun kohteita koskevan 1. lakiehdotuksen 3 §:n mukaan suojella voidaan rakennusten ja rakennusryhmien lisäksi rakennettuja alueita, joilla perustelujen mukaan tarkoitetaan esimerkiksi aukioita tai puistoja. Yleensä näiden suojelu sopii asemakaavoitetulla alueella sijaitessaan parhaiten kaavoituksella suojeltavaksi alueiden laajuuden vuoksi. Valiokunta pitää hyvänä, että nämäkin alueet voidaan suojella erityislain nojalla, jos erityisiä syitä suojeluun ilmenee.

Valiokunta korostaa tässä yhteydessä sitä, että kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuskannan suojelemiseksi on usein tarpeen rajoittaa esimerkiksi raskaan liikenteen kulkua rakennusten välittömässä läheisyydessä. Liikenteen ohjaamiseen siten, että siitä ei aiheudu vaaraa suojellulle rakennuskannalle, tulee kiinnittää huomiota kaavoituksessa tehtävin ratkaisuin sekä osaltaan tielainsäädännön mukaisissa menettelyissä, koska rakennusperinnön suojelulaissa ei ole tähän keinoja.

Valtioneuvosto on hyväksynyt valtakunnallisesti arvokkaiden kulttuuriympäristöjen luettelon (RKY) valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkoittamaksi inventoinniksi rakennetun kulttuuriympäristön osalta 1.1.2010 alkaenValtioneuvoston päätös 22.12.2009, päätöksestä on valitettu, eikä se ole lainvoimainen.. Valtakunnalliseen inventointiin valitut 1 260 kohdetta antavat alueellisesti, ajallisesti ja kohdetyypeittäin monipuolisen kokonaiskuvan rakennetun ympäristön historiasta ja kehityksestä. Tavoitteena on valtakunnallisesti merkittävien kulttuuriympäristöjen rakenteen, kylä- ja kaupunkikuvan sekä alueilla jo olevien rakennusten ja ympäristön säilymisen turvaaminen sekä mahdollisen täydennysrakentamisen ja muiden muutosten sopeutuminen kulttuuriympäristön ominaisluonteeseen ja erityispiirteisiin. Säilyttämisen sisältö ja laajuus ratkaistaan kaavoituksella. Selvityksessä olevat kohteet eivät ole lähtökohtaisesti sellaisia, joiden suojelu edellyttäisi kohtuuttomia kaavamääräyksiä. Kohteen tai alueen sisältymisestä valtakunnallisesti merkittäviä rakennettuja alueita koskevaan luetteloon ei sinänsä aiheudu taloudellisia vaikutuksia. Perustavoitteena on rakennettujen kulttuuriympäristöjen turvaaminen tavanomaisin keinoin, hyvien korjaustapojen ja hallitun muutoksen kautta.

Hallituksen esityksessä ehdotetaan valtion erityisasema omistajana poistettavaksi ja valtion rakennusten suojelusta annettu asetus kumottavaksi. Valtion omistajaroolin muututtua ei ole enää pidetty tarpeellisena ylläpitää erillistä valtion omistamien rakennusten suojelua koskevaa asetusta. Valiokunta toteaa, että huolta on herättänyt valtion erityisaseman muuttuminen rakennusperinnön omistajana, kun suuri osa kiinteistöomaisuudesta on siirtynyt tai siirtymässä pois valtion omistuksesta. Valiokunta toteaa, että mainitun asetuksen nojalla on suojeltu noin 800 rakennusta, jotka säilyvät edelleen suojeltuna, ellei suojelua erillisellä päätöksellä lakkauteta. Hallituksen esityksen 1. lakiehdotuksen 11 §:n mukaan suojeltujen rakennusten siirrosta toiselle tulee ilmoittaa viranomaiselle, jonka tulee käynnistää suojeluprosessi suojelumääräysten antamiseksi tai päätöksen muuttamiseksi. Säännöksellä varmistetaan tiedon siirtyminen uusien omistajien tietoon. Jos omaisuudella saattaa olla huomattava kulttuurihistoriallinen merkitys, rakennuksen myymisestä tarvitaan myös valtion omistamien kiinteistöjen luovutuslain (973/2002) mukainen ympäristöministeriön lausunto, jolloin selvitetään mahdollisesti tarvittavat suojelumääräykset. Kun luovutettava rakennuskanta on mittava, kuormittaa suojelumääräysten antaminen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten ja Museoviraston voimavaroja. Valiokunta pitää tärkeänä tässä tarkoitettujen rakennusten suojelun turvaamista ja siten mainittua ilmoitusmenettelyä välttämättömänä ja korostaa tarvetta ottaa mainittu resurssitarve asianmukaisesti huomioon. Myös rakennusten kunnossapitoa koskevat perinteet ja erityistietämys voivat siirrossa vähentyä. Esimerkiksi yliopistokiinteistöt ovat osa kansallisesti huomattavaa rakennusperintöä, jonka säilymisen, suojelun ja vaalimisen edellytyksiä ei tule heikentää.

Vaarantamiskielto

Rakennusperintöä koskeva suojeluasia tulee vireille joko viranomaisen omasta tai sille tehdystä aloitteesta, usein myös rakennuksen omistajan aloitteesta. Voimassa olevan lain mukaan viranomaisen on kiellettävä rakennuksen omistajaa ryhtymästä toimenpiteisiin, jotka voivat vaarantaa rakennuksen kulttuurihistoriallista arvoa (toimenpidekielto). Hallituksen esityksessä ehdotetaan toimenpidekieltoa vastaavan vaarantamiskiellon määräämiseen harkintaoikeutta. Perusteeksi pakollisen kiellon poistamiselle on esitetty erityisesti se, että kiellon antaminen ei ole tarkoituksenmukaista erityisesti silloin, kun rakennuksen suojelua koskeva asia tulee vireille omistajan aloitteesta tai omistajan suostumuksella. Perusteluissa kuitenkin todetaan, että vaarantamiskielto on mahdollista määrätä myös kesken suojeluprosessin, jos myöhemmin ilmenee, että rakennuksen suojeltavat arvot ovat vaarassa tai olosuhteet ovat muutoin muuttuneet.

Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan tarkastellut vaarantamiskieltoa ja harkinnanvaraisuudelle esitettyjä perusteluja ja katsonut, että sääntelyä on syytä täydentää perusteluja vastaavasti siten, että vaarantamiskielto on määrättävä, jos suojelun turvaaminen sitä välttämättä edellyttää. Vaarantamiskiellosta aiheutuvien rajoitusten hyväksyttävyyden ja oikeasuhtaisuuden sekä omistajan oikeusturvan ja hyvän hallinnon periaatteiden toteutumisen varmistamiseksi on lisäksi tarpeen säätää viranomaista koskeva velvoite tehdä suojelua koskeva päätös kahden vuoden kuluessa vaarantamiskiellon antamisesta.

Valiokunta on tarkastellut vaarantamiskieltoa ja pitää tärkeänä, että sääntelytapa on sellainen, joka halutulla tavalla edistää viranomaisen ja rakennuksen omistajan tai haltijan välisen yhteistyön sujuvuutta, mutta toisaalta edellyttää kiellon antamista silloin, kun siihen on välttämätön tarve. Vaarantamiskieltoa ei ole ehdotuksen mukaan tarpeen antaa silloin, kun suojelua koskeva asia tulee vireille omistajan aloitteesta tai omistajan suostumuksella eikä suojelun turvaaminen edellytä kiellon antamista. Valiokunta viitaten myös perustuslakivaliokunnan lausuntoon esittää sääntelyn täydentämistä siten, että kiellon antaminen on pakollista silloin, kun suojelun turvaaminen edellyttää kiellon antamista. Tämä on tarpeen sen selventämiseksi, että tarkoituksena ei ole rajoittaa viranomaisen toimivaltaa käyttää kieltoa niissä tilanteissa, joissa se on tarpeen.

Valiokunta pitää edelliseen viitaten tarpeellisena säätää myös käsittelyajasta voimassa olevan lain tapaan edelleen siten, että päätös tulee tehdä kahden vuoden kuluessa kiellon antamisesta. Määräajassa on valiokunnan näkemyksen mukaan kysymys hallituksen esityksen henkeen sopivasta säännöksestä, joka ei ole hallintolain voimassa ollessa välttämätön. Määräajasta erikseen säätäminen on kuitenkin omiaan parantamaan rakennuksen omistajan tai haltijan ja viranomaisen välisen yhteistyön sujuvuutta ja hyvää henkeä varmistamalla sen, että suojeluesitysten käsittelyajat eivät voi ajallisesti venyä viranomaisen toiminnan järjestämisen edellytyksiin liittyvistä, rakennussuojelun ulkopuolisista syistä.

Korvausperuste

Hallituksen esityksen 1. lakiehdotuksen 13 §:n mukaan, jos suojelusta tai 6 §:ssä tarkoitetusta vaarantamiskiellosta aiheutuu rakennuksen omistajalle merkityksellistä vahinkoa tai haittaa, hänellä on oikeus saada siitä valtiolta täysi korvaus. Esityksen perustelujen mukaan tarkoituksena ei ole muuttaa korvauskynnystä nykyisestä, vaikka pykälän sanamuotoa ehdotetaan muutettavaksi. Vaarantamiskiellon ajaksi annettavat määräykset eivät yleensä aiheuta omistajalle merkityksellistä haittaa, koska ne ovat määräaikaisia. Jos merkityksellistä vahinkoa tai haittaa kuitenkin aiheutuu, oikeus korvaukseen syntyy.

Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan tarkastellut "merkityksellisen haitan" käsitettä pitäen sitä käsitteenä avoimempana ja moniselitteisempänä kuin eräitä muita käsitteitä, mutta todennut, että tätä on kuitenkin viimeaikaisessa lainsäädännössä, esimerkiksi luonnonsuojelulaissa käytetty perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella. Perustuslakivaliokunta toteaa, että korvaamiskynnystä tarkentavat jossain määrin 13 §:n 2 momentin säännökset, joiden perusteella korvattavaksi tulevat lähinnä sellaiset kustannukset, jotka ylittävät tavanomaisen kunnossapitovastuun. Perustuslakivaliokunta katsoo, että sääntelylle ei ole perustuslain näkökulmasta estettä, mutta sääntelyä on tarpeen täsmentää maininnalla siitä, että vahingon tai haitan merkityksellisyyttä arvioitaessa otetaan huomioon suojelumääräyksen tai vaarantamiskiellon sisältö ja kesto.

Valiokunta on tarkastellut korvaussäännöstä ja katsoo lain perustelut huomioon ottaen ja perustuslakivaliokunnan lausuntoon viitaten tarpeelliseksi tarkentaa sääntelyä tulkintaepäselvyyksien välttämiseksi. Valiokunta korostaa, että sinänsä tarkoituksena on korvauksen määräytymisen perusteiden säilyminen sanamuodon muuttamisesta huolimatta pääosin ennallaan. Tämän varmistamisen tarpeeseen on viitannut myös sivistysvaliokunta lausunnossaan. Vahingon ja haitan tulee esimerkiksi aiheutua suojelumääräysten tai vaarantamiskiellon aiheuttamasta rakennuksen tavanomaisten käyttömahdollisuuksien heikkenemisestä tai rakennuksen käytön estymisestä. Valiokunta myös viittaa hallituksen esityksen perusteluihin (HE 101/2009 vp s. 27/II), jossa "merkityksellisen" synonyymiksi esitetään "vahinko tai haitta, joka ei ole merkitykseltään vähäinen". Sääntelytapa käännetään siten voimassa olevan lain mukaisesta, negaation kautta ilmaistusta määreestä positiiviseksi ilman asiallista muuttamistavoitetta. Valiokunta ehdottaa pykälän täsmentämistä lisäämällä siihen vahingon merkityksellisyyden arviointikriteerien olennaisia perusteita siten kuin yksityiskohtaisissa perusteluissa esitetään.

Lisäksi valiokunta pitää tarpeellisena varmistaa, että lakiehdotuksen 14 §:n korvausvelvollisuuteen sovelletaan samoja perusteita, joten valiokunta ehdottaa tätä tarkoittavan lisäyksen tekemistä 14 §:ään siten kuin yksityiskohtaisissa perusteluissa esitetään.

Lain toimeenpanon tehokkuus

Valiokunta pitää hyvin tärkeänä Suomen arvokkaan rakennusperinnön säilyttämistä laadukkaan ympäristön oleellisena osana tuleville sukupolville. Rakennussuojelun tavoitteiden katsotaan toteutuneen kohtuullisen hyvin, mutta lain toimivuuteen on kiinnitettävä jatkuvaa huomiota.

Valiokunta toteaa, että hallituksen esityksessä on otettu aikaisempaa paremmin huomioon kansainväliset sopimukset ja kehitetty lain käytettävyyttä ja täsmällisyyttä monin tavoin. Silti lain aktiivinen käyttäminen on lopulta olennaisinta sen tavoitteiden saavuttamisessa. Uutta erityislakia tulee tarvittaessa käyttää aktiivisesti asemakaava-alueilla ottaen kohteiden kulttuurihistorialliset ominaispiirteet riittävän laajasti suojeluratkaisujen lähtökohdaksi. Laki mahdollistaa suojelun hyvin, mutta edellyttää soveltajiltaan paljon. Valtion tulee aktiivisesti edistää tiedollista ja taidollista tukea rakennusperinnön suojeluun. Myös valtion rakennusten luovuttaminen rakennussuojelun tavoitteita vaarantamatta edellyttää kiinteistövarallisuutta koskevan tietopohjan vahvistamista ja aktiivista yhteistyötä uusien omistajien, ympäristöhallinnon ja Museoviraston kesken.

Hallituksen esityksen tavoitteiden toteutuminen edellyttää elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksilta oman alueensa kulttuuri- ja rakennusperinnön riittävää asiantuntemusta sekä rakennuskantaan liittyvän keskustelun seurantaa. Tähän suunnattavat resurssit on arvioitu tällä hetkellä kohtuullisiksi, mutta hallintoon kohdistuu monenlaisia paineita julkisen talouden kestävyystavoitteiden kautta, minkä lisäksi valtion rakennusten luovutuksesta aiheutuu mittavasti lisätyötä. Myös eläköitymisen kautta hallinnosta poistuu osaamista, joka tulee pystyä korvaamaan riittävän osaamisen turvaamiseksi tulevaisuudessakin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksissa. Valiokunta korostaa tarvetta turvata keskusten riittävät valmiudet edistää ja valvoa rakennussuojelun tavoitteiden toteutumista.

Rakennusperinnön hoidon tuki

Valtion talousarviossa on 2,35 miljoonan euron määräraha rakennusperinnön hoitoon. Museovirastolle entistämisavustushakemuksia tehdään vuosittain noin 600 ja alueellisille ympäristökeskuksille eli aluehallintouudistuksen jälkeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille noin 1 400. Avustusta on mahdollista myöntää noin kolmasosalle hakijoista. Valiokunta korostaa määrärahan huomattavaa merkitystä ja tarvetta määrärahan kasvattamiseen. Avustuksilla on merkittävä sysäysvaikutus, jolla suojelu saadaan liikkeelle. Pääpainon tulisi olla avustusmahdollisuuden kehittämisellä ja näin aikaansaatavalla myönteisellä kehityksellä. Riittävän avustustason varmistaminen vaikuttaa suojeluhalukkuuteen, suojelun toteutumiseen myös käytännössä sekä valtion uskottavuuteen rakennusperinnön vaalijana ja tukijana. Vapaaehtoinen rakennusperinnön suojelu on useista näkökulmista tavoiteltavinta ja johtaa parhaiten pysyvään lopputulokseen. Valiokunta katsoo, että mahdollisuuksia taloudelliseen tukeen tulee selvittää myös esimerkiksi verotuksellisten hyötyjen kautta suojelun vaatimiin kustannuksiltaan kalliimpiin erityistoimenpiteisiin kannustamiseksi.

Valiokunta kiinnittää vielä huomiota siihen, että hallituksen esityksen 2. lakiehdotuksen eli maankäyttö- ja rakennuslain 57 §:n muutosehdotuksen mukaan korvausvelvollinen valtakunnallisesti merkittävän kohteen suojelun osalta on valtio ja muun kohteen osalta kunta. Periaatteessa valtion korvausvelvollisuus siten laajenee. Voimassa olevan lain mukaan valtio on kuitenkin maksanut korvauksia vain kaksi kertaa, nekin korkeimman oikeuden tuomion perusteella, mikä puolestaan ei sinänsä ole omiaan lisäämään rakennussuojelun uskottavuutta. Valiokunta pitääkin lähtökohtaisesti rakennussuojelun kannalta tarkoituksenmukaisempana, että suojelua toteutetaan enemmän rakennusperinnön hoitoon osoitettujen avustusten kuin korvausten varassa. Valiokunta pitää kuitenkin tärkeänä, että muutoksen valtion talousarvioon mahdollisesti aiheuttamia paineita tältä osin seurataan.