Ohita päänavigaatio

Siirry sisältöön

Eduskunnan työterveyshuolto tukee koronarokotuksilla julkista terveydenhuoltoa

Julkaistu 7.1.2022 10.15
Eduskuntatalo

Eduskunnan työterveyshuolto tukee koronarokotuksilla julkista terveydenhuoltoa

​Eduskunnan työterveyshuolto on aloittanut koronarokotukset perjantaina 7. tammikuuta.

Kansanedustajille rokotuksia alettiin antaa perjantaina, kun eduskunta kokoontui täysistuntoon. Rokotukset jatkuvat 10.–14.1., jolloin rokotetaan henkilöstöä ja kansanedustajia.

”Omalla rokotuskampanjalla haluamme tukea julkista terveydenhuoltoa, jotta erityisesti kolmansien annosten rokotekattavuus saadaan nostettua korkealle mahdollisimman nopeasti”, eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio toteaa.

Työterveyshuolto antaa sekä ensimmäisiä, toisia että kolmansia rokoteannoksia. Pääpaino on kolmansissa rokotuksissa, sillä yli 90 prosenttia kansanedustajista ja yli 85 prosenttia henkilökunnasta on ilmoittanut työterveysasemalle saaneensa kaksi rokotetta.

”Kolmansilla rokotuksilla saadaan hyvä suoja omikronin aiheuttamaa tautia vastaan. Haluamme rokotuksilla turvata sekä ihmisten terveyden että valtiopäivien häiriöttömän ja terveysturvallisen toiminnan”, Rauhio sanoo.

Aihealueet
Tietoa eduskunnasta